Etkö halua seksiä? Syy löytyy aivoistasi!

Uuden tutkimuksen mukaan syy naisen haluttomuudelle voi löytyä aivoista. Yhdysvaltalaiset asiantuntijat esittävät, että haluttomien naisten aivot käyttäytyvät eri tavalla kuin muilla naisilla.

Uuden tutkimuksen mukaan syy naisen alhaiseen libidoon voi löytyä aivoista. Tutkijat esittävät, että haluttomien naisten aivotoiminta on erilaista kuin naisilla, joilla on normaalit seksihalut. Tutkimustulosten mukaan haluttomuus ei siis aina johtuisikaan vain mielentilasta.

Aivoissa on tietty alue, joka reagoi seksiin liittyviin asioihin. Haluttomilla naisilla tätä reaktiota ei kuitenkaan tapahdu. Tällaista seksuaalisen halukkuuden puutetta kutsutaan termillä HSDD (Hypoactive Sexual Desire Disorder).

Tutkimuksessa oli mukana 19 naista, jotka lähestyvät vaihdevuosia. Jokaisella heistä oli diagnosoitu HSDD. Lisäksi tutkittiin myös seitsemää naista, joiden seksihalut ovat normaalit.

Tutkimuksessa naiset katsoivat televisiota puoli tuntia, jonka aikana näytettiin sekä tyhjää sinistä ruutua että eroottisia videoita. Samaan aikaan tutkittiin naisten aivojen reaktioita.

– Tutkimus osoittaa sen, että sekä HSDD:stä kärsivillä että normaalin seksihalun omaavilla naisilla on yhtenäisyyksiä, mutta tietyissä aivoalueissa on erilaisia piirteitä, selittää tohtori Michael Diamond.

MTV3/Helmi

Lähde: News.com.au

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat