Parissa vuodessa äänikirjojen kulutus on kolminkertaistunut, selviää Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen Taloustutkimuksella teettämästä Suomi lukee -tutkimuksesta.
Lukion ensimmäistä luokkaa käyvät Hanna Häkkinen ja Meri Kauppinen lukevat paljon. Kummatkin suosivat painettua kirjaa ohi äänikirjan.
– On vain jotenkin parempi fiilis, kun lukee itse, Häkkinen pohtii.
– En pysty keskittymään äänikirjaan samalla tavalla, Kauppinen lisää.

Suomi lukee -tutkimuksesta selviää, että suomalaiset ostivat viime vuonna noin 15 miljoonaa painettua kirjaa. Samaan aikaan äänikirjojen suosio jatkaa kasvuaan.
– Viimeisen kahden vuoden vuoden aikana äänikirjojen kulutus on kolminkertaistunut, 6 prosentista 17 prosenttiin. Huomattava muutos, sanoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.
Etenkin naiset innostuivat äänikirjoista
Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen teettämästä tutkimuksesta selviää myös, että erityisesti naiset ovat siirtyneet äänikirjojen käyttäjiksi. Miehet taas käyttävät painettuihin kirjoihin enemmän rahaa kuin naiset.


