Mainos

Etäluettavat sähkömittarit häiritsevät kodinkoneita ja puhelinlinjoja

Uudet etäluettavat sähkömittarit saattavat häiritä ja jopa rikkoa kodinkoneita. Energiayhtiö Fortumin mukaan mittarit ovat häirinneet erityisesti langattomasti päälle laitettavia valaisimia.

Sähkömittareiden aiheuttamista ongelmista on kerrottu julkisuudessa laajasti, mutta esimerkiksi televisioiden hajoamisia ei Fortumin tiedossa ole.

– Ei myöskään ole tiedossa että sähkömittarit olisivat häirinneet nettiyhteyksiä. Sen sijaan mittarit ovat häirinneet kodin sisäisiä puhelinjärjestelmiä, kertoo päällikkö Harri Hauta-aho Fortumin Älykkäät sähkömittarit -projektista.

– Olemme asentaneet noin puoli miljoonaa mittaria ja saaneet joitakin kymmeniä vikailmoituksia. Yleisimmin heti silloin kun mittari on asennettu, kertoo Hauta-aho.

Hänen mukaansa osassa tapauksista syyksi on paljastunut nimenomaan sähkömittarien aiheuttama häiriö; osassa kyse on ollut jostakin muusta.

Energiamarkkinavirastosta kerrotaan, että uudet sähkömittarit saattavat aiheuttaa kodinkoneille häiriötä samaan tapaan kuin esimerkiksi kännykät.

– Ongelmia saattaa syntyä mittarin luentahetkellä, eli silloin mittarilta siirtyy tietoa verkonhaltijan järjestelmiin kännykkä-, sähkö-, tai radioverkon kautta, sanoo yli-insinööri Suvi Lehtinen energiamarkkinavirastosta.

Potentiaalisia ongelmahetkiä on vuorokaudessa monta, kun sähkömittari ottaa yhteyksiä ja siirtää tietoa. Lakisääteiden vaatimus on lukea tietoa vähintään kerran vuorokaudessa.

– Mittari ottaa yhteyksiä muutaman minuutin välein, mutta toki tietoa ei joka kerta siirry, kertoo Fortumilta Harri Hauta-aho.

Fortum sanoo korvaavansa rikki menneet laitteet, jos asiakas pystyy todistamaan että laite on vioittunut nimenomaan sähkömittarin takia.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.