Jo ennen aamukymmentä Espoon keskustassa on kymmeniä ihmisiä odottamassa Manna-Avun ruokajonon avautumista. Vesisateessa seisoo kaikenlaisia ihmisiä – yksinäisiä eläkeläisiä, äitejä lapsineen, maahanmuuttajia sekä ihmisiä, joihin on piirtynyt kovan elämän jäljet.
Harvoin näin suuren ihmismäärän keskellä on näin hiljaista. Moni on hautautunut sateenvarjonsa tai sadeviittansa suojiin. Vetolaukku odottaa tyhjänä vieressä.
Sisällä Manna-avun tiloissa sen sijaan on tohina päällä. Ruokaa on kukkuroittain laatikoissa, joista niitä jaetaan numerolapuilla sisään tulevien kasseihin. Useampi vapaaehtoinen kantaa ja täyttää laatikoita.
”Mitä sinulle kuuluu?”
Manna-Avun toiminnanjohtajalla Harri Simosella on kerrottavanaan tositarina, josta hän toivoo monen löytävän keinoja jokapäiväiseen, matalan kynnyksen auttamiseen.
– Meillä kävi eräs mies hakemassa ruokaa lippa silmillään. Kunnioitamme täällä ihmisten halua olla rauhassa, mutta tältä mieheltä päätin kysyä, että mitä hänelle kuuluu. Hän katsoi minua hetken hiljaa ja sanoi, että ”olet ainoa, joka on kysynyt minulta tuota tällä viikolla”, Simonen muistelee liikuttuneena.
– Kysyin, olisiko hänellä kiinnostusta tulla auttamaan tänne. Mies kysyi hämmästyneenä, että haluatko sinä minut todella töihin tänne, voin tulla vaikka vessoja pesemään. Nyt hän käy meillä siivoamassa jatkuvasti, Simonen kertoo.
– Hän on onnellinen siitä, että nyt hän saa kontaktia ihmisiin.
