Mihin tarkoitukseen ja ympäristöön kannattaa valita minkälainen lämmitin ja miten niitä käytetään? Onko polttoainetoiminen lisälämmitin välttämättömyys, ja jos on, niin kenelle? Entä millä pärjää, jos tarve on vain satunnaista? Entäpä autotalli, tarvitaanko siellä esilämmitystä?
Päätimme kysyä asiaa auto- ja liikenneturvallisuusasiantuntijaltamme, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaiselta.
Periaatteessa lämmittimet voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: verkkovirralla toimiviin ja auton akusta virtaa ottaviin. Näistä jälkimmäiset tuottavat lämpöä polttamalla auton polttoainetta.
Lohkolämmitin
Verkkovirralla toimivia moottorinlämmittimiä nimitetään usein kansan keskuudessa lohkolämmittimiksi. Nimitys juontaa juurensa siitä, että vielä 90-luvulla verkkovirralla toimivan moottorilämmittimen lämmitysvastus asennettiin pääsääntöisesti moottorilohkon pakkaspropun tilalle lämmittämään lohkon sisällä olevaa vesitilaa.
Säteilylämmitin
Alumiinisten moottorilohkojen myötä poistuivat asennuksen mahdollistaneet pakkasproput ja siirryttiin käyttämään moottorilohkon kylkeä lämmittävää sateilylämmitintä. Säteilylämmitin lämmittää ulkopuolelta lohkon kylkeä, josta lämpö johtuu lohkon läpi.
Moottorien downsizing-ilmiön myötä moottorikoot – ja samalla myös niiden vesitilat – ovat pienentyneet. Tämän vuoksi ja osittain myös asennuksen helpottamiseksi lohkon kylkeen asennettavista säteilylämmittimistä on enenevissä määrin siirrytty öljypohjan kylkeen tuleviin lämmittimiin. Niissä lämmitysvastus lämmittää moottoriöljyä öljypohjan läpi.
Juuri tällainen öljypohjaan tuleva lämmitin lienee tällä hetkellä yleisin asennettava, verkkovirtaa käyttävä lämmitin. Sen asentaminen on helppoa ja kustannustehokasta, koska toimenpide ei aiheuta tarvetta tyhjentää, täyttää ja ilmata auton jäähdytinjärjestelmää, kuten vesitilan lämmittimien kohdalla tapahtuu.
Toivoa sopii, että nopeamman asennuksen myötä vähäisemmästä työajasta aiheutuneet kustannussäästöt siirretään lämmittimen ostaneen autoilijan kukkaroon.
