Erilaiset vaihtoehdot mahdollistavat koululaisen älypuhelimen seuraamisen: "Palveluita ei kannata asentaa automaattisesti"

Moni huolestunut vanhempi pohtii näin kesälomien päätyttyä etäpaikantamisen käyttöönottoa. Lapsen paikantamiseen on olemassa lukuisia vaihtoehtoja, joiden käyttöä kannattaa kuitenkin pohtia ensin tarkkaan. 

Pelastakaa Lapset ry:n Lapset ja digitaalinen media-yksikön asiantuntija Anniina Lundvallin mukaan paikantamissovelluksia tai palveluita ei kannata asentaa automaattisesti, vaan keskustella turvallisuusasioista ensin yhdessä lapsen kanssa.

– Miettisin vanhempana hyvin huolellisesti, onko lapsen paikantaminen asia, jolla on lasten suojelun näkökulmasta oikeat perusteet, Lundvall toteaa.

Hän kehottaa miettimään, lisääkö puhelimen tarkkailu lapsen turvallisuutta ja millaisissa tilanteissa puhelinta tarkkaillaan. Ensimmäisenä lapselle kannattaa painottaa, että jos vanhempi soittaa tai tekstaa, lapsen tulisi vastata mahdollisimman pian.

–  Lapselle voi myös pienestä pitäen opettaa, että kännykkä pidetään ladattuna ja äänet päällä, jos lähtee kotoa kavereiden luo tai ulos leikkimään.

Lundvall kannustaa tutkimaan sovelluksia, joilla voi lisätä yksityisyyden suojaa ja turvata sekä puhelinta että sen käyttäjää.

– Sovelluskaupoista löytyy esimerkiksi ladattavia appeja, joiden avulla saa tarkan sijainnin puhelimelle, jos se varastetaan ja kännykän voi sammuttaa etänä. Lisäksi palveluiden salasanoja voi hallinnoida erilaisten sovellusten avulla.

Hyvänä sovelluksena hän pitää esimerkiksi Poliisin 112-sovellusta, jolla hätäpuhelimen soittaminen käy kätevästi. Sovelluksen aulla hätäpuhelun soittajan sijaintitiedot saadaan nopeasti selville. 

Sovelluksia löytyy jokaiselle käyttöliittymälle 

Operaattorit myyvät perheille erilaisia ratkaisuja lapsen älypuhelimen paikantamiseen. Esimerkiksi Elisa Perhe -palvelun karttaliittymän avulla vanhempi näkee helposti, missä lapsi milloinkin liikkuu. Sonera tarjoaa puolestaan laajempaan turvapakettiin kuuluvaa paikannuspalvelua, jonka avulla niin lapsen liikkuminen kuin kadonnut puhelinkin voidaan jäljittää.

Eri käyttöliittymille löytyy myös joukko sovelluksia, joilla lapsen liikkeitä voi tarkkailla. Android-laitteet voidaan paikantaa esimerkiksi Googlen verkkopalvelun kautta tai F-Securen tarjoaman ilmaisen Lokki-sovelluksen avulla, joka toimii useimmissa käyttöliittymissä, myös iOS:ssa. Applen puhelimiin on ladattavissa ilmainen Find My Friends -sovellus, jonka avulla voidaan tarkistaa useammankin perheenjäsenen sijainti.

Windows-puhelimille löytyy puolestaan Paikanna puhelin -toiminta, joka on tarkoitettu pääasiassa kadonneen puhelimen paikantamiseen, mutta sillä voidaan tarvittaessa paikantaa myös lapsen sijainti. 

Lue myös:

    Uusimmat