Auringonvalossa on ihana viettää aikaa, mutta kannattaa muistaa suojata iho kunnolla, jotta välttää suurimmat ihovauriot.
Kesän saapuessa yhä useammat suomalaiset siirtyvät viettämään aikaa ystäviensä kanssa auringonvaloon. Auringonvalolla on kuitenkin iholle paljon epätoivottuja vaikutuksia. Ilmatieteen laitoksen tutkija Tapani Koskela neuvookin parhaimman ajan välttää auringossa oleilua.
– Auringossa oloa kannattaa välttää etenkin 11-15 välillä, Koskela kertoo.
Ihotautien erikoislääkäri Sirkku Peltonen varoittaa suomalaisia auringonvalon riskeistä ja kertoo, mitä ihossa palamisen aikana varsinaisesti tapahtuu.
– Palamisen aikana ihoon tulee DNA-vaurioita. Iho tulehtuu, muuttuu punaiseksi ja loppujen lopuksi vahingoittunut ihon pinta hilseilee pois, Peltonen kuvailee palamisen aikana ihossa tapahtuvaa reaktiota.
”Turvallista rusketusta ei ole”
Aurinkosuojakertoimia sisältävää kasvovoidetta tulisi käyttää joka päivä ympäri vuoden. Auringonsäteet vaikuttavat nimittäin ihoon myös talvella ja pilvisellä säällä.
Erikoislääkärin mukaan ihmisen ihotyyppi vaikuttaa ihon palamiseen paljon. Auringonvalossa oleilu kannattaakin sijoittaa oman sietokykynsä mukaan.
– Alkukesästä herkimmät palavat vartissa tai puolessa tunnissa ilman aurinkovoidetta, Peltonen kertoo.
Äärimmäisen tärkeää on myös suojata iho esimerkiksi vaatteiden avulla ja käyttää runsaasti aurinkorasvaa. Koskela vinkkaa jokaiselle suomalaiselle hyvän muistisäännön ihon suojaamisen suhteen.
– Kolmiportainen aurinkoterveysstrategia on seuraava: vältä, vaateta ja voitele, Koskela summaa.
Lue myös:
Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi
Uusimmat
-
13:48
Olkiluodon kolmosreaktorissa häiriö
-
13:42
Kiistelty työmarkkinauudistus eduskunnan käsittelyyn – suora lähetys kello 14
-
13:36
Lumimyräkkä saapuu Lappiin – milloin on etelän vuoro?
-
13:32
Useita loukkaantunut veitsihyökkäyksessä Israelissa – MTV seuraa
-
13:20
Poliisin etsimä 11-vuotias tyttö on löytynyt Helsingissä
-
13:17
Nobelin kemian palkinto proteiinien rakenteen tutkijoille
-
13:06
Lihavuuslääkkeiden kustannukset nousivat räjähdysmäisesti – hoitamaton lihavuus tulee silti paljon kalliimmaksi
-
13:03
Englannin supertähti sohaisi ampiaispesää Huuhkajat-ottelun alla – "Olin pöyristynyt"
-
12:56
Rasistisia tviittejä julkaissut mies tuomittiin – "Humalassa kirjoittaminen ei poista tahallisuutta"
-
12:47
Hiihdon tv-sotkussa merkittävä käänne Saksassa
-
12:43
Maajussi-Teemun tilalla traaginen tulipalo – navetta paloi, sadat eläimet ahdingossa
-
12:42
Teknologiateollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Minna Helle
-
12:18
Helsinki-Vantaan saapuvaa lentoliikennettä rajoitetaan – näin syysmyrsky sotkee liikennettä
-
12:13
"Hurrikaanin metsästäjät" jakoivat rajun videon lentokoneen sisältä Milton-hirmumyrskyssä
-
12:12
Poro aiheutti vakavan henkilöautojen peräänajon Rovaniemellä
-
12:10
Rouvisten kissat pelastuivat viime hetkellä suden suusta Kiteellä
-
12:04
Töhry ei lähdekään kokonaan irti Eduskuntatalosta
-
12:02
Tältä näyttää Sini Sabotagen kodissa – myy asuntoaan: "Pelottaa tosi paljon"
-
11:58
Yle: Haapajärven entisen johdon virkarikosepäilyt syyttäjälle – taustalla kuolleen poliitikon seksuaalirikosepäilyn käsittely
-
11:38
Onko kuntosalilla pakko kantaa mukana hikipyyhettä?
-
Lataa lisää