252 miljoonaa vuotta sitten 90 prosenttia kaikista eliöistä pyyhkiytyi Maan päältä. Kun eläinkunta taas virkosi, matelijat ottivat vallan maalla ja merissä. Muutokset tallentuivat muinaiseen merenpohjaan, josta Huippuvuoret koostuvat.
MTV Uutiset julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden kanssa.
”Täällä jossakin se on.”
Paleontologi Jørn Hurum kaivelee vaikuttavan korkuista kasaa työpöydällään. Etsintä on niin perusteellista, että lehtien, paperien ja tieteellisten artikkelien muodostaman tornin hutera tasapaino on uhattuna.
Kaivaukset tapahtuvat Oslon Luonnonhistoriallisessa museossa Norjan kuuluisimman merihirviönmetsästäjän työhuoneessa. Tavaroiden löytäminen kodikkaan sekaisessa huoneessa vaatii selvästi suurta paikallistuntemusta.
– Tässä se on! Hurum huudahtaa voitonriemuisesti ja poimii esiin geologisen aikakauslehden. Hän selaa esiin artikkelin, jossa kuvataan yhtä hänen joutsen- ja kalaliskolöydöistään. Esihistorialliset matelijat loiskivat muinoin meressä niillä seuduilla, missä nykyään kohoavat pohjoinen saariryhmä, Huippuvuoret.
Matelijat olivat hallitseva eläinryhmä merissä samaan aikaan, kun hirmuliskot pitivät valtaa kuivalla maalla. Tähän mennessä Hurumin kaivauksissa Huippuvuoret ovat paljastaneet lukuisia lajeja, jotka elivät 150–140 miljoonaa vuotta sitten. Nyt hän aikoo kaivaa vielä syvemmälle menneisyyteen eli aikaan, jolloin maapallo oli toipumassa historian suurimmasta luonnonmullistuksesta – permikauden joukkotuhosta, joka hävitti melkein kaiken elävän Maan päältä 252 miljoonaa vuotta sitten.
Huippuvuoret ovat paleontologien kultakaivos
Kun Tieteen Kuvalehti vieraili Hurumin Oslon työpisteessä, hän oli juuri palannut tutkimusmatkalta Huippuvuorilta. Jäisestä saariryhmästä on viime aikoina muodostunut paleontologien Klondyke: karu arktinen erämaa, jossa kaivaminen on kovaa työtä mutta jonka ikiraudan alla voi osua aarteisiin.
Huippuvuoret on muinaisesta merenpohjasta syntynyt saariryhmä vain 1 300 kilometrin päässä pohjoisnavasta. Merenpohjaan on aikoinaan arkistoitunut miljoonia vuosia historiaa siisteiksi hiekka- ja sorakerroksiksi. Kasvien juuret eivät ole päässeet murentamaan kallioita, sillä 60 prosenttia Huippuvuorista on jääpeitteen alla, ja loppu 40 prosenttiakin on lähes paljasta maata. Arktiset tuulet ovat puhaltaneet irtaimet ainekset mennessään, joten maakerroksiin, joissa meriliskojen fossiilit piilevät, on poik¬keuksellisen helppo päästä käsiksi.
45-tonninen merilisko
Huippuvuoret paljastuivat meriliskojen fossiilien kultakaivokseksi, kun ensimmäiset niistä löydettiin 150 vuotta sitten. Varsinainen järjestelmällinen fossiilijahti alkoi kuitenkin vasta 2004, kun Hurum yhdessä muutaman kollegan ja asianharrastajan kanssa leiriytyi Janusvuorelle Länsimaalle, saariryhmän pääsaarelle.
Tähän mennessä Hurum joukkoineen on tehnyt kahdeksan kaivuretkeä Huippuvuorille. Saaliiksi he ovat saaneet yli neljäkymmentä jurakautisen kala- ja joutsenliskon fossiilia.
Tunnetuin Huippuvuorten löydöistä on fossiili, joka on kuulunut 13-metriselle ja 45 tonnia painaneelle petoliskolle. Sen puruvoima on ollut neljä kertaa niin suuri kuin tyrannilisko Tyrannosaurus rexin. Vuonna 2012 löydetty otus on joutsenlisko, joka sai tieteellisen nimen Pliosaurus funkei kaivauksilla vapaaehtoistöissä olleen pariskunnan mukaan.
Toinen runsaasti julkisuutta saanut Huippuvuorilta tehty löytö on lähes täydellinen kalalisko. Vartaloltaan delfiiniä muistuttavasta 5,5-metrisestä merimatelijasta puuttuu vain pieni pyrstöevän pala.
Kaikkiaan Huippuvuorilta on kaivettu, valettu suojakipsiin ja rahdattu Osloon 15 tonnia fossiileja. Nyt ne odottavat tutkimusta kellarissa Hurumin työhuoneen alapuolella. Fossiilien puhdistamiseen, tutkimiseen, yhdistämiseen ja dokumentointiin saattaa mennä monta ihmisikää.
Kaikki meni kertaheitolla
Hurum haluaa nyt jättää jurakauden taakseen ja kaivautua seuraavaksi kauemmas menneisyyteen – niihin aikoihin, jolloin luonnonmullistukset pakottivat maailman koko eliökunnan palaamaan lähtöruutuun.
– Monet tutkijat etsivät joukkotuhon syitä, mutta meitä kiinnostaa enemmän se, miten elämä teki comebackin melkein täydellisen hävityksen jälkeen. Permi- ja triaskauden vaihteessa kaikki kuiva maa oli kasautunut yhdeksi supermantereeksi, joka on saanut nimen Pangea. Sen keskus oli päiväntasaajalla, ja pohjoisreuna, jonka osa Huippuvuoret oli, sijaitsi suunnilleen nykyisen Espanjan tienoilla.
Mannerta asuttivat tuolloin muun muassa Lystrosaurus, jonka pää oli kuin kilpikonnalla ja ruumis kuin sialta lainattu, ja karhun kokoinen lihansyöjä Gorgonopsia, jolla oli eläinkunnan ensimmäiset sapelihampaat. Ilmassa surrasi kaksimetrisiä sudenkorentoja, ja merissä oli alkeellisia kaloja ja trilobiiteiksi kutsuttuja niveljalkaisia.
Maapallo oli siis hyvin vilkas paikka, kun tuho tuli 252 miljoonaa vuotta sitten. Meristä katosi kerralla 96 prosenttia ja kuivalta maalta 70 prosenttia eliöistä.
Tuho tuli tulivuoresta
Yleisimmän teorian mukaan joukkotuhon aiheutti massiivisten tulivuorenpurkauksien sarja Siperiassa. Maan pinnalle purkautunut laava synnytti miljoonien neliökilometrien kokoisen alueen, jota geologit kutsuvat Siperian laakiobasalteiksi. Purkauksissa vapautui valtavat määrät kaasuja ja tuhkaa, jotka pimensivät ilmakehän ja synnyttivät happaman sateen ja maailmanlaajuisen ympäristökatastrofin.
Maapalloa on koetellut kaikkiaan viisi koko maailmaa koskettanutta joukko¬tuhoa, mutta niistä permikauden hävitys on aivan omaa luokkaansa. Jopa mullistus, joka hävitti hirmuliskot 65 miljoonaa vuotta sitten, oli pientä sen rinnalla.
Permikauden joukkotuho hävitti metsät ja koralliriutat. Samoin katosi yli puolet hyönteisistä, joita aiemmat mullistukset eivät juuri olleet hetkauttaneet. Pian tuhon jälkeen syntyneet maakerrokset ovat kirjaimellisesti mustia ikään kuin todisteena ajanjakson synkkyydestä.
Kiinassa tehdyistä löydöistä on saatu osviittaa siitä, miten elämä vähitellen taas tointui. Yunnanin maakunnasta Etelä-Kiinasta on kaivettu esiin yli 20 000 fossiilia joukkotuhon jälkeiseltä ajalta. Ne osoittavat, että kesti kymmenen miljoonaa vuotta, ennen kuin tasapaino palasi ja kaikki lajit olivat löytäneet paikkansa triaskauden ravintoketjussa. Toipumisaika oli kaksi kertaa niin pitkä kuin edellisissä joukkotuhoissa.
Kaikki lajit eivät toipuneet. Permikauden runsaslukuisista eläinryhmistä muun muassa trilobiitit ja Gorgonopsia katosivat lopullisesti. Toisaalta esimerkiksi Lystrosaurus levittäytyi entistäkin laajemmille alueille. Siitä kehittyivät myöhemmin ensimmäiset nisäkkäät. Merissä taas kukoistivat ammoniitit. Mustekalojen sukua olevat kuorelliset nilviäiset runsastuivat niin nopeasti, että nykyään maakerrosten ikä voidaan määrittää fossiilistuneiden ammoniittikuorten perusteella.
Ammoniitit saivat seurakseen aivan uusia merieläinlajeja, kuten meritähdet ja merisiilit. Hait selvisivät tuhosta, mutta vasta kun ¬merien ruokavarasto oli taas täyttynyt, ne ottivat takaisin valta-asemansa ravintoketjun huipulla. Tosin ne joutuivat jakamaan valtansa meriliskojen kanssa.
Miten kävi pohjoisessa?
Kiinalaiskaivaukset ovat valottaneet elämän elpymistä päiväntasaajan tienoilla. Pangean pohjoislaidan tapahtumat taas ovat yhä pitkälti hämärän peitossa. Vastauksia etsitään Huippuvuorilta. Hurum kollegoineen on siirtynyt Janusvuorelta Flowerlaaksoon.
Brittibiologi William Henry Flowerin mukaan nimetyssä laaksossa on ehjiä geologisia kerrostumia 13 miljoonan vuoden ajanjaksolta, joka käsittää tuhoa edeltäneet, sen aikaiset ja sitä seuranneet vaiheet.
– Kaivaudumme aikoihin, jolloin kalaliskojen esivanhemmat jättivät taakseen ankean elämän kuivalla maalla ja lähtivät avarille vesille. Jossain täytyy olla puuttuva rengas, joka todennäköisesti muistuttaa krokotiilin ja delfiinin välimuotoa.
Puuttuva rengas on ehkä jo löytynyt. Vuonna 2015 Flowerlaaksosta kaivettiin yli 700 fossiilia, jotka nyt ovat varastossa odottamassa tutkimusvuoroaan. Mukana voi olla tuntemattomia lajeja. Esimakua on jo saatu.
Flowerlaakson fossiilien joukosta on löydetty Omphalosaurus-meriliskon leuan kappaleita.
Triaskautisesta matelijasta tiedetään hyvin vähän. Leuan kappaleen perusteella vaikuttaa siltä, että sillä oli näyttävä hampaisto, joka sojotti joka suuntaan – jopa yläleuan läpi. Hurumin mukaan Omphalosaurus oli niin häijyn näköinen otus, että ”vain sen emo on voinut pitää siitä”.
Lisää Tieteen kuvalehden artikkeleita:
Jättilinnun siipien väli oli kuusi metriä
Merihirviön fossiili hämäsi tutkijoita
Jättikrokotiili tappoi hirmuliskoja
Ainutlaatuinen fossiili: Peto ja sen saalit kohtalotovereina
Hevosen historia alkoi jo 45 miljoonaa vuotta sitten