Erikoisartikkeli: Lääketuotteiden uskomaton historia – heroiinia yskään, istukan rasvaa ryppyihin | MTV Uutiset
Erikoisartikkeli: Lääketuotteiden uskomaton historia – heroiinia yskään, istukan rasvaa ryppyihin
Lehtikuva
Julkaistu 16.04.2016 09:02
MTV UUTISET
Muumiojauhoa mahahaavaan, lapamadolla ylipainoa vastaan ja heroiinia yskään. Lääkärit ja puoskarit eivät ole kaihtaneet mitään keinoja taistelussa vaivoja ja tauteja vastaan.
MTV Uutiset julkaisee katsauksen lääketieteen historiaan yhteistyössä Tieteen kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.
Kun saksalainen lääkevalmistaja Bayer vuonna 1898 toi markkinoille uuden lääkkeen, heroiinin, se lupasi lääkkeensä tehoavan niin yskään, vilustumiseen kuin särkyynkin.
Lisäksi heroiinista arveltiin olevan apua niille monille, jotka olivat tulleet riippuvaiseksi kivunlievitykseen yleisesti käytetystä morfiinista.
Heinrich Dreserin johtama kemistiryhmä oli havainnut Bayerin laboratorioissa vuonna 1895, että diasetyylimorfiini oli morfiinia vahvempi ja tehokkaampi kivunlievittäjä.
Aine sai kauppanimekseen Heroin, joka oli johdettu kreikan sankaria tarkoittavasta sanasta heros.
Kokeissa aineen todettiin tekevän käyttäjänsä reippaiksi ja pirteiksi, ja sitä suositeltiin muun muassa lasten sitkeään yskään.
Heroiinista tuli suosittua etenkin Yhdysvalloissa, ja Bayer ansaitsi sillä omaisuuksia.
Aineen huomattiin kuitenkin aiheuttavan riippuvuutta. Osoittautui, että diasetyylimorfiini muuntui elimistössä morfiiniksi. Heroiinin käyttö kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1925.
Suomi oli 1940-luvulla heroiinin kulutuksen kärkimaita, ja sen myynti apteekeissa loppui vasta vuonna 1957.
TODELLINEN TEHO: Diasetyylimorfiini lievittää kipua, mutta jatkuva käyttö aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja yliannostus voi johtaa kuolemaan.
Keuhkosairailta poistettiin kylkiluita
Keuhkokuumepotilaalla on vaarana nesteen kertyminen keuhkopussiin. Se vaikeuttaa hengittämistä ja voi hoitamattomana johtaa kuolemaan.
Lääketieteen isänä pidetty kreikkalainen Hippokrates kuvaili tilan hoitona toimenpidettä, jossa potilaan rintakehä avattiin nesteen poistoa varten.
Lehtikuva
Yli 2 000 vuotta myöhemmin yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset lääkärit noudattivat Hippokrateen neuvoa, kun maailmaa koetteli vuosina 1917 ja 1918 tappava influenssaepidemia.
Käytiin ensimmäistä maailmansotaa, ja Yhdysvalloissa influenssa levisi nopeasti täpötäysillä kasarmeilla.
Lääkäreiden oli keksittävä pikaisesti keino tyhjentää potilailta nesteen täyttämät keuhkopussit. Ratkaisu oli se, että potilailta poistettiin osa kylkiluita toimenpiteen nopeuttamiseksi.
TODELLINEN TEHO: Keuhkopussi saatiin tyhjennettyä nopeasti nesteestä, mutta moni kuoli hoidon jälkeen, todennäköisesti keuhkojen kokoonpainumisen seurauksena.
Peräpukamat poltettiin pois
Niin sanotuissa hippokraattisissa teksteissä kehotettiin jo noin 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua hoitamaan peräpukamia hehkuvalla raudalla.
Kuumennettu rautakoukku vietiin peräsuoleen, ja potilaan oli hyvä huutaa kovaan ääneen, jotta suoli laajeni ja lääkärin oli helpompi kaapia harmilliset pukamat pois.
Runsas tuhat vuotta myöhemmin Fiacreniminen irlantilainen munkki keksi uuden keinon peräpukamien hoitoon: istumisen auringon lämmittämällä kivellä.
Hänen sairaalaansa virtasi väkeä, ja hänen kuoltuaan vuonna 670 hänet julistettiin pyhimykseksi ja peräpukamia alettiin kutsua nimellä ”Pyhän Fiacren kirous”.
Kuuman rautakoukun suosio kuitenkin jatkui. Nykyään pukamat voidaan polttaa laserilla nukutuksessa.
TODELLINEN TEHO: Hehkuva rauta voi aiheuttaa palovammoja ja tulehduksia.
Reikä päässä helpotti
Menetelmä, jossa ihmisen kallon läpi aivoihin isketään, leikataan tai porataan reikä, on tunnettu nuoremmalta kivikaudelta noin 3000-luvulta eaa. lähtien.
Reiän kautta ihmisestä on poistettu pahaa verta ja pahoja henkiä.
Hippokraattisiin teksteihin kuuluvassa pään vammoja käsittelevässä kirjoituksessa (noin 400 eaa.) suositeltiin trepanaatiota eli kallonporausta, jos potilas oli lyönyt päänsä.
Iskun uskottiin aiheuttavan pään sisään verikertymiä, jotka kehittyivät visvaksi. Veri laskettiin pois poraamalla päähän reikä.
Myös Kiinassa hoidettiin esimerkiksi Han-dynastian aikaan (168–280) kroonista päänsärkyä poraamalla kalloon reikä.
Keskiajalta aina 1800-luvulle asti mielisairaita ja epileptikoita hoidettiin trepanaatiolla, sillä heillä uskottiin olevan kiviä tai ilmaa päässä.
Vain noin joka kymmenes potilas selvisi toimenpiteestä hengissä.
Jotkin afrikkalaiset heimot käyttävät trepanaatiota edelleen, ja sillä on kannattajansa myös länsimaissa.
Esimerkiksi yhdysvaltalainen Peter Halvorsen suoritti toimenpiteen itselleen vuonna 1972 hoitaakseen sillä masennustaan.
TODELLINEN TEHO: Kallon aukaisemisesta voi olla apua esimerkiksi kohonneen kallonsisäisen paineen hoidossa.
Sähkövyö vahvisti potenssia
Vuonna 1900 yhdysvaltalaisen tavaratalon Sears, Roebuck & Co.:n tuoteluettelossa esiteltiin uusi, edistyksellinen laite, Heidelbergin sähköinen vyö.
Vyön kerrottiin johtavan kehoon tasaisesti rauhoittavaa vaihtovirtaa, joka vahvistaa kehon heikkouksia, tukee elimistöä ja stimuloi verenkiertoa.
Vyötärölle tai sukuelinten ympärille asetettuna vyön luvattiin tehoavan lähes kaikkeen: väsymykseen ja uupumukseen, reumaan, iskiakseen, selkävaivoihin, unettomuuteen, maksa- ja munuaissairauksiin ja sydämen heikkouteen.
Sairauksien lisäksi Heidelbergin vyön luvattiin hoitavan myös muita vaivoja.
Se auttoi ”naiselliseen heikkouteen”, ja miehillä se palautti "masturboinnin heikentämän miehisen potenssin".
Heidelbergin vyö ei ollut ainoa laatuaan.
Vuodesta 1892 alkaen Lontoon yläluokan naisille oli tarjolla sähköinen korsetti, ja sähkövöitä myivät muun muassa The Electric Belt Company- ja Addison-nimiset yhtiöt.
Uusi sähkötekniikka kiehtoi ihmisiä, ja sen varjolla saattoi myydä ilmeisesti mitä vain.
TODELLINEN TEHO: Sähköstimulaatiolla voidaan lievittää kipuja ja kuntouttaa lihaksia esimerkiksi selkäydinvamman jälkeen, mutta sen ei ole todistettu vahvistavan potenssia.
Kuppa nitistettiin elohopealla
Elohopealla hoidettiin 1100-luvulla muun muassa lepraa. Vuonna 1493 Eurooppaan levisi aivan uusi kulkutauti, kuppa eli syfilis.
Se on ukupuolitauti, jonka erään teorian mukaan espanjalaisen tutkimusmatkailijan Kristoffer Kolumbuksen retkikunta toi Haitilta.
Lehtikuva
Kuppa aiheuttaa muun muassa kasvojen ja sukuelinten epämuodostumia, ja hoitamattomana se voi levitä keskushermostoon ja aiheuttaa myös mielisairautta.
Vuodesta 1495 alkaen Euroopassa alettiin käyttää kupan hoitoon elohopeaa.
Sitä hierottiin salvana potilaan iholle tai ruiskutettiin elimistöön. Elohopean uskottiin parantavan vaikeimmatkin kuppatapaukset.
Eritoten sveitsiläinen lääkäri Paracelsus (1493–1541) oli hoidon kannattaja.
Kun kupan aiheuttava bakteeri 1900-luvulla löydettiin, alettiin kehittää uusia hoitokeinoja. Vuodesta 1941 lähtien penisilliini yleistyi kupan hoitokeinona.
TODELLINEN TEHO: Elohopeayhdisteet ovat elimistölle vaarallista myrkkyä. Aikanaan elohopea ei siis nitistänyt vain syfilistä, vaan usein se nitisti myös potilaan.
Lapamato auttoi laihtumaan
Jopa useiden metrien pituiseksi kasvava lapamato ja sen munat olivat suosittu hoitokeino liikapainoa vastaan 1900-luvun vaihteessa.
Lehtikuva
Matoja tai munia nautittiin nesteessä tai pillereissä, ja elimistöön päästyään loinen asettui sinne ja alkoi syödä ihmisen nauttimaa ravintoa.
Tuloksena oli nopea painonpudotus ilman itsekuria ja liikuntaa.
Kun tavoite oli saavutettu, potilas nautti matoja tappavaa ainetta, minkä jälkeen kuollut mato poistui elimistöstä ulosteen mukana.
Lapamatopillerit olivat suosittuja, ja niitä ylistettiin ylensyömisen ”luonnollisena vihollisena”.
Sivuvaikutuksina saattoi kuitenkin olla aliravitsemusta, pahoinvointia ja oksentelua, ripulia sekä elimistöä vahingoittavia ja epileptisiä kohtauksia aiheuttavia kystia.
Lisäksi pillerit saattoivat sisältää riippuvuutta aiheuttavaa amfetamiinia.
TODELLINEN TEHO: Haluttu painonpudotus saavutetaan helposti, mutta hoidolla on monia sivuvaikutuksia, jotka voivat jäädä kroonisiksi. Pahimmassa tapauksessa nopea painonpudotus rasittaa kehoa niin voimakkaasti, että seurauksena on pysyviä vaurioita.
Psykoosia hoidettiin naskalilla
Psykoottisia potilaita hoidettiin 1900-luvulla usein lobotomialla.
Siinä potilas tainnutettiin sähkösokeilla, kalloon porattiin reikä ja otsalohkojen yhteys aivojen tunnetiloja säätelevään järjestelmään katkaistiin.
Menetelmän kehitti portugalilainen lääkäri Egas Moniz, joka sai lääketieteen Nobelin palkinnon vuonna 1949.
Yhdysvaltalainen lääkäri Walter Freeman kehitti menetelmää edelleen.
Tammikuussa 1946 hän otti keittiöstään jääpiikin, naputteli sen 29-vuotiaan potilaansa Ellen Ionescon silmäkuopan reunasta sisään ja katkaisi hermoyhteydet kääntelemällä piikkiä otsalohkojen valkoisessa aineessa.
Ionesco oli ennen toimenpidettä hyvin itsemurhaaltis, mutta sen jälkeen hänet kotiutettiin mielisairaalasta ja hän pystyi elämään melko normaalia perheelämää.
Freeman antoi operaatiolle nimen transorbitaalinen lobotomia.
Freeman hoiti menetelmällään vuoteen 1957 mennessä 2 400 potilasta, ja se levisi muuallekin.
Yhdysvalloissa toimenpide tehtiin 40 000 ihmiselle ja Pohjoismaissakin 1950–1960-luvuilla yli 9 000:lle.
Menetelmää kritisoitiin myös ankarasti. 1950-luvulla kehitettiin klooripromatsiini-niminen lääke, ja vähitellen lääkehoito korvasi kirurgiset toimenpiteet.
TODELLINEN TEHO: Lobotomia saattoi hillitä mm. pelkotiloja, mutta potilaasta tuli usein apaattinen ja sekava. Hoito saattoi myös aiheuttaa epilepsiaa ja muistinmenetystä.
Istukan rasvaa ryppyihin
Erityisesti keskiajalla uskottiin, että muinaisilla muumioilla oli parantavia vaikutuksia. Eläinten ja ihmisten muumioista tehtiin jauhetta, joka oli suosittua Lähi-idässä ja Euroopassa.
Palsamoituja ruumiita saatiin Egyptistä, jossa haudanryöstäjät kaivoivat niitä esiin ja myivät eteenpäin.
Kaikki muumiot eivät olleet suinkaan faraoiden ajalta, mutta asiakkaat eivät sitä tienneet ostaessaan muumiojauhetta.
Jauhetta käytettiin esimerkiksi mahahaavan ja päänsäryn hoitoon, ja paiseita hoidettiin muumiojauhekääreillä.
Lehtikuva
Jauhe oli erittäin suosittua, ja sitä oli myynnissä laajalti aina 1600-luvulle asti.
Ruumiiden käytöstä lääketieteessä tunnetaan myös muita esimerkkejä.
Kuolleiden verellä ja rasvalla on jo antiikin ajoista lähtien ajateltu olevan terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia.
Esimerkiksi muinaiset roomalaiset joivat kuolleiden gladiaattorien verta saadakseen osan heidän voimastaan ja rohkeudestaan.
Keskiajan Euroopassa puolestaan ihmisen rasvalla uskottiin olevan samankaltaisia vahvistavia ominaisuuksia.
Esimerkiksi pyövelit ansaitsivat mukavia lisätuloja poistamalla teloittamiensa rikollisten ruumiista rasvan ja myymällä sen muun muassa hammassärkyä, lihassärkyä tai tuberkuloosia sairastaville hyväuskoisille ihmisille.
Usko ihmisen rasvan ihmeitä tekevään vaikutukseen oli vallalla vielä 1960-luvulla, jolloin ryppyvoiteisiin lisättiin istukoista saatua rasvaa.
TODELLINEN TEHO: Muumiojauheen tehosta ei ole minkäänlaista näyttöä.
Orgasmi taltutti naisellisen hysterian
Antiikin ajoista asti on puhuttu erityisesti naisten hysteriasta, kroonisesta tilasta, joka muun muassa selittää naisen ailahtelevaa käytöstä.
Toisella vuosisadalla kreikkalainen lääkäri Galenos päätteli, että hysteria johtui seksuaalisuuden tukahduttamisesta.
900-luvulla persialainen filosofi ja lääkäri Avicenna kehitti hierontamenetelmän, jonka piti lievittää hysteriasta kärsivien tilaa ja jota käytettiin vielä 1800-luvulla.
Siinä lääkäri hieroi naisen lantionseudun aluetta ja aiheutti tälle täten vapauttavan ”paroksysmin”, eli orgasmin.
Hoito saattoi kestää kauan, ja ranteet väsyneinä naisia hieroneet lääkärit ottivat ilolla vastaan 1880-luvulla brittiläisen lääkärin Joseph Mortimer Granvillen patentoiman elektronisen vibraattorin.
Vibraattoria pidettiin puhtaasti lääketieteellisenä välineenä, joten sen käyttäminen naisen patoutumien purkamiseen oli sosiaalisesti ja moraalisesti hyväksyttävää.
Vibraattoreita mainostettiin avoimesti naistenlehdissä ja myytiin tavarataloissa 1920-luvulle asti, jolloin niitä alettiin pitää siveettöminä.
TODELLINEN TEHO: Hysteria diagnoosina poistui lääketieteestä 1950-luvulla, ja vibraattorit siirtyivät lääketieteellisestä käytöstä vähitellen puhtaasti seksuaalisen tyydytyksen tuottamiseen.
Lapset rauhoitettiin morfiinilla
Yhdysvalloissa myytiin 1800-luvulla lääkesekoituksia, joiden todellista koostumusta ja vaikutuksia harva tiesi.
Värikkäiden etikettien ja tarttuvien mainoslauseiden avulla puoskarit onnistuivat myymään hyväuskoisille ”lääkkeitä”, jotka saattoivat sisältää elohopean ja lakritsin lisäksi kannabista, alkoholia, morfiinia tai kokaiinia.
Yksi suosituimmista tuotemerkeistä oli ”Mrs. Winslow’s Soothing Syrup”, jota myytiin Britanniassa ja Yhdysvalloissa valtvia määriä niin ihmisten kuin eläintenkin hoitoon.
Aineen oli kehittänyt kätilö nimeltä Charlotte Winslow, joka mainosti rohtoaan lehdissä, kalentereissa ja keräilykorteissa.
Lääke sisälsi mm. morfiinia, soodaa, alkoholia ja ammoniakkia, ja lupausten mukaan jo pari tippaa sitä sai lapsen nukkumaan sikeästi aamuun asti.
Valitettavasti lapsi saattoi nukahtaa liiankin sikeästi saatuaan lääkettä kuolettavan yliannostuksen.
Niinpä kun yhdysvaltalainen lääkäreiden ammattijärjestö American Medical Association eli AMA vuonna 1911 julkaisi listan kiistanalaisista lääketuotteista, kohdassa ”Vaarallisia lapsille” olivat muun muassa ”Kopp’s Baby’s Friend”, joka sisälsi morfiinia, ja ”Mrs. Winslow's Soothing Syrup”, jota myytiin kuitenkin vielä vuoteen 1930 asti.
TODELLINEN TEHO: Parhaassa tapauksessa ei mitään vaikutusta, pahimmassa jopa kuolema.
Verinen yleishoito kaikkeen
Suoneniskentä on vanhimpia tunnettuja hoitokeinoja, jolla on hoidettu niin vilustumista kuin paiseruttoakin.
Kreikkalaisen Galenoksen (n. 129–199) mukaan ihmiskehon neljän nesteen – veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen – piti olla tasapainossa.
Jos niiden välinen suhde oli häiriintynyt, tilanne voitiin korjata suoneniskennällä.
Lehtikuva
Suoneniskentä oli yleistä vielä 1800-luvulla, ja suoneniskennässä saatettiin käydä aina välillä varmuuden vuoksi, jotta haitalliset nesteet poistuivat kehosta.
Toimenpide ei ollut kuitenkaan suinkaan riskitön.
Kun Yhdysvaltojen entisen presidentin George Washington (1732–1799) kurkkutulehdusta hoidettiin iskemällä suonta, hän kuoli verenhukkaan.
Lehtikuva
TODELLINEN TEHO: Verenlaskusta voi olla hyötyä esimerkiksi polysytemianimisessä taudissa, jossa veressä on liikaa punaisia verisoluja.
