Nuorisotutkimusseura kertoo, että nuorille aikuisille ja aikuisille tarjotaan kevyempää urheiluharrastusmahdollisuutta. Nuorten ryhmät ovat usein intensiivisiä ja ne vaativat jo harrastajilta osaamista.
Nuoren on vaikeaa löytää urheiluharrastusta aloittelijatasolta.
Nuorten Ääni - toimituksen selvityksestä ilmenee, että usein heille tarjotaan mahdollisuus osallistua joukkueeseen, jossa on sekaisin eri-ikäisiä ja -tasoisia harrastajia. Kevyempään aloittelijatason ryhmään ei usein pääse.
Samaa kertoo myös nuorisotutkimusseura. Tutkija Antti Kivijärvi kertoo, että nuoruusvuosien jälkeen harrastusten aloittaminen vaikeutuu entisestään. Moni liikuntaharrastus on kilpailukeskeistä, ja mukaan pääseminen vaatii usein pitkää taustaa lajissa.
Rennompia ryhmiä on tarjolla niukemmin, mikä osaltaan selittää harrastamisen hiipumista teini-iän jälkeen. Nuorille aikuisille löytyy kuitenkin nuoria enemmän kevyempiä, niin sanottuja höntsäryhmiä, joissa osallistumisen kynnys on matalampi.
Lue lisää: Kilpailu lasten urheilussa puhuttaa – asiantuntija keskittyisi muuhun
"Se oli hankalaa"
15-vuotias Erika Syrjälä harrasti tanssia kolme vuotta. Syrjälän oli kuitenkin pakko lähteä harrastusryhmästään laajan ikähaarukan takia.
– Se oli tosi sekalaista, varsinkin kun me käytiin siinä ryhmässä kisoissa. Oli hankalaa yrittää tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa, kun kaikki olivat niin eri ikäisiä, Syrjälä selostaa.
Syrjälän ryhmässä toimi samanaikaisesti 15- sekä 9-vuotiaita, ja siitä väliltä. Syrjälä toivookin, että tulevaisuudessa enemmän aloittelijatason ryhmiä perustettaisiin, jotta tällaisilta tilanteilta voitaisiin välttyä.
