Mainos

Epävakaa persoonallisuushäiriö tekee elämästä myrskyä: "Ihminen on joko enkeli tai perkele, eikä oikein löydä sävyjä sieltä väliltä"

0:28
Mikä on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole varsinainen mielisairaus. Se on pitkäkestoinen häiriö, joka aiheuttaa kärsimystä kantajalleen. – Ihmissuhteet ovat usein hyvin risaisia ja nopeasti vaihtuvia, dosentti ja Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kuvaa.

”Myrskyisää”. Sanalla sanoen sellaista on elämä epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa.

– Tällainen ihminen elää rauhallista ja tasaista elämää lähinnä yksinäisellä saarella tai jossain muussa sellaisessa positiossa, jossa on hyvin vähän muiden kanssa tekemisissä, dosentti ja Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kuvaa.

– Jos hän elää monien ihmissuhteiden vaatimuskentässä, niin silloin elämä tuppaa olemaan kovin risaista.

Ei varsinainen mielisairaus

Epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole varsinainen mielisairaus tai psykoottinen tila. Se on pitkäkestoinen häiriö, jossa ihmisen minäkuva on rakentunut ongelmallisesti.

– Vakaata kokemusta ja käsitystä itsestä ei ole, vaan käsitykset ja kokemukset itsestä ja muista ovat äärimmäisen ailahtelevia. Samoin mieliala on hyvin lyhyellä aikavälillä ailahteleva, mikä erottaa tämän kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Siinä manian ja depression jaksot ovat vähintään useiden päivien mittaisia, Lauerma sanoo.

Näkee asiat  joko mustina tai  valkoisina

Epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre on nopea mielialan heilahtelu: ihminen reagoi kaikkeen "täysillä" ja nousee niin sanotusta murheen alhosta haltioituneeseen riemun tilaan hetkessä. Myös romahdus takaisin murheeseen on yhtä nopea.

– Ihmissuhteet ovat usein hyvin risaisia ja nopeasti vaihtuvia. Niissä vaihtelevat suunnaton kiukku ja mitätöinti sekä toisten ihmisten yletön ihailu ja korottaminen korokkeelle, Lauerma kuvaa.

Epävakaa persoonallisuus näkee asiat yleensä joko täysin mustina tai täysin valkoisina. Välitilaa ei ole.

– Ihminen on joko enkeli tai perkele, eikä oikein löydä sävyjä sieltä väliltä. Tyypillisiä ovat myös suhteettomat tunnetilat: raivostumisen kokemus ihan mitättömistä syistä. Pienikin loukkaus voi johtaa suhteettomaan raivokkuuteen, Lauerma kuvaa.

– Sinänsä termi "epävakaa persoonallisuus" on aika hyvä ilmaisu sen takia, että jos ihminen kysyy diagnoosia ja hänelle sanotaan "te olette epävakaa persoonallisuus", yleensä ihminen ilahtuu ja on sitä mieltä, että häntä on ymmärretty. Hyvin usein ihminen pystyy kuitenkin tunnistamaan itsessään sen, että elämä on epävakaata. Ja että hän on ailahtelevainen, ja että se on ongelma.

Aiemmin samaa häiriötä kutsuttiin nimikkeellä "rajatilapersoonallisuus". Se huokuu tiettyä uhkaa.

– Sehän kuulostaa siltä, että ollaan juuri rajalla, suistumassa rotkoon, ja kohta tulee kepistä selkään. Tämä "epävakaa persoonallisuus" on nimike, joka on sopivan asiallinen, kuvaava eikä yleensä mitenkään kovin loukkaavaksi koettu, Lauerma sanoo.

Alle prosentti väestöstä

Epävakaita persoonia on alle prosentti väestöstä. Samoja persoonallisuuden piirteitä saattaa löytyä muistakin ihmisistä, mutta niitä ei riitä diagnoosin tekoon asti.

1980-luvulla, kun edeltävä termi "rajatilapersoonallisuus" oli käytössä, sitä annettiin Lauerman mukaan potilaille turhankin herkästi.

– Termiä käytettiin jossain vaiheessa herkästi ilman systemaattista diagnostiikkaa. Mutta nykyisin pyritään tarkkaan systematiikkaan ja tiettyjen kriteerien täyttymiseen diagnoosien tekemisessä, Lauerma sanoo.

Lapsuudessa koetut traumat vaikuttavat 

Epävakaan persoonallisuushäiriön genetiikasta tiedetään suhteellisen vähän. Sitä on vaikeaa tutkia, koska se esiintyy harvoin yksinään: usein ihmisellä on myös esimerkiksi päihderiippuvuus tai muita mielenterveyden häiriöitä. Silloin on vaikeaa sanoa, mikä johtuu mistäkin.

– Epävakaa persoonallisuushäiriö on usein tila, jossa samanaikaisesti täyttyvät jonkin muunkin häiriön kriteerit, jos ihminen siis tutkittavaksi asti tulee. Osalle esimerkiksi kehittyy samanaikaisesti epävakaa ja epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, jolloin riskit kaikennäköisiin ikävyyksiin ovat hyvin suuria, Lauerma sanoo.

Se kuitenkin tiedetään, että lapsuudessa koetut traumat vaikuttavat epävakaan persoonallisuuden syntyyn hyvin paljon.

– Sen lisäksi on epäilemättä olemassa genetiikkaa, joka altistaa tietyntyyppiselle, kuohahtavalle temperamentille. Nämä ihmisethän ovat kuin antiteesi sille, että ihmisellä olisi "lehmän hermot" eli rauhallinen ja suvaitsevainen persoonallisuus, Lauerma kuvaa.

Jotain muutakin epävakaista tiedetään: heitä ei juurikaan löydy yhdysvaltalaisista yliopistoista.

– Joissain tutkimuksissa on havaittu, että USA:ssa, joissa valikoituminen yliopistoon edellyttää paitsi aika hyvää akateemista menestystä, myös muutenkin säädyllistä käytöstä, kommunikointikykyä ja pärjäämisen kykyä, yliopisto-opiskelijoilla häiriön esiintyvyys oli kerta kaikkiaan nolla. Epävakaa käyttäytyminen karsii pääsyä tällaisiin koulutuksiin.

"Rankkaa se heidän elämänsä joka tapauksessa on"

Epävakaan persoonan on vaikeaa pitää kurssinsa vakaana. Hän saattaa käyttäytyä arvaamattomasti, ja elämä onkin yleensä luovimista myrskystä toiseen.

– Tätä on minusta aika osuvasti joskus verrattu siihen, että ihminen eläisi 15 tai 20 vuotta murrosiän kaikkein rajuinta kuohuntavaihetta, joka ei vain mene ohi, Lauerma sanoo.

Epävakauksiakin on eriasteisia: on lievempiä ja vaikeampia tapauksia.

– Rankkaa se heidän elämänsä joka tapauksessa on, Lauerma sanoo.

Raskaassa muodossaan epävakaa persoonallisuushäiriö rajoittaa elämää huomattavasti. Siihen liittyvät usein päihderiippuvuus sekä väkivaltainen ja itsetuhoinenkäyttäytyminen. Stressitilanteissa häiriö voi aiheuttaa tilapäisiä muistikatkoja ja vainoharhoja.

– Elämä on sellaista äkisti töyssyilevää vuoristorataa, ja silloin elämän rakentaminen on aika vaikeaa. Vaikeassa muodossaan epävakaa persoonallisuushäiriö haittaa ihmisen elämää yhtä paljon kuin sitä haittaisi vakava masennustila, joka on vakava sairaus, tai molempien alaraajojen krooninen halvaus, Lauerma kuvailee.

– Jokainen näistä kolmesta toki vaikeuttaa elämää hieman eri tavalla, mutta saman verran on ikään kuin mahdollisuuksia, tsäänssejä, pois pelistä, jos tällainen epävakaa persoonallisuus on kärjistynyt, Lauerma kuvaa.

Suuri osa epävakaista tasoittuu jopa itsekseen

Hyviäkin uutisia on. Lauerman mukaan pitkäaikaiset seurannat osoittavat, että suuri osa epävakaista tasoittuu keski-ikäistyessään jopa itsekseen – siis ilman hoitoa.

– Ihminen voi asettua sillä lailla, ettei enää täytä persoonallisuushäiriön diagnoosikriteereitä, vaikka nuori aikuisuus onkin mennyt näissä merkeissä. Näin voi käydä jopa ilman hoitoa, edellyttäen, että ihminen ei tee suutuspäissään mitään sellaista, joka johtaisi suurin pysyviin ongelmiin, Lauerma sanoo.

Käytännössä se tarkoittaisi sitä, ettei persoonallisuushäiriöstä kärsivä esimerkiksi tule päihderiippuvaiseksi, tee väkivaltarikoksia ja joudu vankilaan tai invalidisoi itseään itsemurhayrityksillä. Ne ovat epävakailla persoonilla tavallisia.

– Jos näiden karikoiden ohi kuitenkin pääsee, elämä kantaa ja rupeaa saamaan jonkinlaista aikuisempaa kosketusta elämään, niin ennuste voi olla myös hoitamattomana yllättävän hyvä. Hoidettuna toki vielä parempi. Kyseessä ei siis välttämättä ole mikään toivoton elämänkestoinen tila, vaikka joukossa on niitäkin, joilla oireet ovat hyvin kärjistyneitä ja näkyviä vielä myöhemmälläkin iällä. Varmaa spontaani tokeneminen ei valitettavasti ole.

Tyypillistä on provosoiva käytös

Arki epävakaan kanssa on usein hyvin raskasta. Läheisten on vaikeaa kestää jatkuvaa ailahtelevaisuutta ja ottaa vastaan äkisti heilahtelevia mielentiloja.

– Mitä tulee hoidollisiin suhteisiin, oleellista on rauhallisuus, provosoimattomuus ja ammatillisuus silloin, kun ihminen käyttäytyy provosoivasti. Epävakaille persoonille tyypillistä on provosoiva käytös. He ärsyttävät ja käyttäytyvät hyökkäävästi ja loukkaavasti tavalla, jota on vaikea ottaa vastaan, Lauerma sanoo.

– Jos ihminen itse ymmärtää, että hänen mielensä rakenteessa on jokin ongelma eikä kaikki johdu pelkästään muiden pahantahtoisuudesta, tyhmyydestä ja pahansuopuudesta, häiriöön voidaan vaikuttaa myönteisellä tavalla psykoterapiassa. Mutta se vaatii taitavan ja osaavan psykoterapeutin, koska taipumus toisaalta ylenpalttiseen ihannointiin ja toisaalta toisen ihmisen arvon, pätevyyden ja hyväntahtoisuuden kiistämiseen ovat molemmat hyvin herkässä. Sen takia psykoterapia on varsin vaativaa.

"Suhteellisen vaatimattomalla hoitamisella näitä ihmisiä voidaan auttaa"

Lohtua Lauerma hakisi siitä, että epävakaatakin voidaan avittaa eteenpäin melko yksinkertaisin keinoin. Silloin ihminen voisi selvitä pahimmista kriiseistään esimerkiksi yrittämättä itsemurhaa.

– Hän ehkä käy lyhyellä hoitojaksolla psykiatrisella osastolla, ehkä saa tavanomaista tukea antavaa terapiaa. Kenties hän saa määräaikaisia lääkityksiä, joilla voidaan lääkitä mielialaongelmia ja raivokkuuden ja epäluuloisuuden ylilyöntejä. Tällaisella monitahoisella, suhteellisen vaatimattomalla hoitamisella näitä ihmisiä voidaan auttaa pysymään hengissä ja olemaan tekemättä mitään peruuttamattoman pahaa, Lauerma sanoo.

Samalla pysyisi hengissä myös ihmisen luontainen kasvun mahdollisuus.

– Kasvupotentiaali saattaa vuosien saatossa ottaa yliotteen näistä vaikeuksista. Ihminen sitten kehittyy huomattavan paljon pärjäävämmäksi keski-ikäiseksi.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja