Vielä parikymmentä vuotta sitten Rikun* elämä oli täyttä kaaosta. 12-vuotiaana juodusta ensimmäisestä humalasta alkaen hänen elämänsä kului pääsääntöisesti päihteiden perässä juostessa. Vuosien varrella matkaan tarttuivat viinan lisäksi muun muassa kannabis ja amfetamiini ja lopulta myös heroiini. Viisitoista vuotta sitten Riku onnistui kuitenkin tekemään elämänsä ensimmäisen järkevän valinnan, ja sen vuoksi tarinaansa kertoo nyt mies, jonka elämään päihteet eivät enää kuulu.
– En olisi enää hengissä, jos olisin jatkanut samaa rataa. Olin ihan finaalissa. Mulla ei ollut rahaa. Ei asuntoa. Ei mitään. Olin vetänyt heroiinia viimeiset kaksi vuotta, mutta en pystynyt hankkimaan sitä enää joka päivä, joten korjasin oloani millä vain, mitä käsiini sain. Sitten vain sain jostain päähäni, että pitäisiköhän hakeutua hoitoon, Riku kertoo.
Päätöstä edeltävien kymmenen vuoden aikana Riku ei ollut nähnyt montaakaan selvää päivää. Teininä hän sekoitti päänsä lähinnä alkoholilla, mutta pian mukaan tulivat muut aineet. Heroiiniin hän tutustui 80-luvulla.
– Mua oli kyllä varoiteltu siitä. Oli sanottu, että heroiiniin et koske, ja enhän mä omasta mielestäni koskenutkaan. Mähän vain kokeilin.
Huonot geenit
Riku eli päihteiden ympäröimänä jo lapsena. Hänen äitinsä joi itsensä humalaan joka päivä, ja isäänsä hän luonnehtii tuurijuopoksi. Riku oppi pitämään alkoholia ratkaisuna kaikkeen. Kun meni hyvin, juotiin viinaa. Kun meni huonosti, juotiin viinaa. Kun haluttiin rentoutua, juotiin viinaa, ja niin edelleen.
– En tiedä johtuuko se geeneistä vai mistä, mutta en koskaan oppinut juomaan alkoholia niin sanotusti sivistyneesti. Jo teininä vedin sitä ihan kunnolla kaksin käsin. 18-kesäisenä en enää juuri selviä päiviä nähnyt, ja parikymppisenä olin jo täysin ulkona yhteiskunnasta.