Ensitreffit-parit tekivät lopulliset päätökset – näin heille kävi

Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmas kausi saatiin tiistaina päätökseen parien päättäessä tulevaisuudestaan. Lue jutusta, päättyikö parien liitot eroon vai jatkoivatko he yhdessä eteenpäin. 

Suositun Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmas kausi päättyi tiistaina koskettavaan jaksoon, jossa parit tekivät päätökset tulevaisuudestaan. 

Kauden aikana toiselleen tuntemattomat henkilöt sanoivat tahdon tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran. Rakkauden täyteisiä häitä juhlittiin Suomenlinnassa, kun kolmannen kauden parit Heidi ja Mikko, Tiina ja Samuel sekä Milla ja Kimmo menivät naimisiin.

Kauden aikana on seurattu parien häitä, häämatkaa sekä arkea. Yhteenmuuton myötä parit pääsivät tosissaan tutustumaan toisiinsa ja katsojat kurkistivat muun muassa Tiinan tarkkoihin sääntöihin, Heidin ja Mikon sanaharkkoihin sekä Millan ja Kimmon erilaisiin tapoihin kommunikoida.

Lue alta, miten pareille kävi

Tiina ja Samuel

Läpi kauden Tiina ja Samuel ovat hurmanneet hurtilla huumorillaan ja leppoisalla yhteisololla. Vaikka Tiina on pitänyt kiinni omista säännöistään ja myös jatkuvasti huomautellut asiasta miehelleen, on Samuel suhtautunut huomautteluun rauhallisesti.

– Kaikki tiet vievät Tikkurilaan, eiköhän me lähdetä yhdessä taapertamaan, Samuel toteaa jaksossa saaden Tiinan nauramaan.

– Nämä ovat olleet eritäin hyvät ensitreffit, hän jatkaa.

Katso videolta parin päätös!

Milla ja Kimmo

'

Milla ja Kimmo oli läpi kauden pari, joka viihtyi hyvin yhdessä. Heillä oli kuitenkin omia epävarmuuksia ja sosiaalisessa mediassa katsojat epäilivät parin kipinää. Kuinka ollakaan, pari itse oli jatkosta hyvin varma.

– Kyllä aika alkuvaiheesta asti on ollut selvä, että viisi viikkoa on liian lyhyt aika. Aika kauan aikaa sitten jo päätettiin, että kyllä me jatketaan parina, Kimmo toteaa.

Katso videolta parin päätös!


Heidi ja Mikko

Heidi ja Mikko olivat päätöksentekovaiheessa hyvin epävarmoja tilanteestaan. Vielä Suomenlinnassa he arpoivat sen välillä, voisivatko he kehittää suhdettaan ja kommunikaatioita, vai pitäisikö heidän luovuttaa.

Myöhemmin ohjelmassa pari kertoi lopullisesta päätöksestään.

– Suomenlinnan jälkeen kävimme Mikon kanssa syömässä ja siinä kävi hyvin selväksi, hän ei ollut valmis sanomaan tahdon ja sitoutumaan siihen, että muutumme yhdessä, Heidi kuvailee.

Katso videolta lisää tunnelmia!


ENSITREFFIT ALTTARILLA jaksot katsottavissa MTV Katsomon kautta.

 

Lue myös:

    Uusimmat