Ensin lämmintä ja kosteaa, sitten tapahtuu käänne – katso uunituore kuukausiennuste

Säässä tulossa käänne – Pekka Pouta kertoo tuoreesta kuukausiennusteesta 4:36
Säässä tulossa käänne – Pekka Pouta kertoo tuoreesta kuukausiennusteesta

Säässä tapahtuu tuoreen kuukausiennusteen mukaan pian käänne kuivempaan suuntaan. Ensi viikolla on kuitenkin vielä keskimääräistä sateisempaa ja reilusti tavallista lämpimämpää.

MTV uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoo, että ensi viikko näyttää vähintään yhtä harmaalta kuin joihin on viime aikoina totuttu.

– Atlantilla on valtavaa matalapainetoimintaa, ja meille tulee lounaisvirtauksen mukana sateita ja lämmintä ilmaa. Sää on paitsi keskimääräistä sateisempi myös selvästi keskimääräistä lämpöisempi. 

Etelässä lämpötila voi olla ensi viikolla jopa 10 asteen tuntumassa. Lapissa ollaan nollan tuntumassa.

Marraskuun puolessa välissä paistaa

Ensi viikon jälkeen laaja korkeapaineen alue saapuu Poudan mukaan Suomen eteläpuolelle ja sateet väistyvät.

– Etelässä on keskimääristä kuivempaa. (Ilmassa) voi olla kauniita pilviharsoja, jotka tekevät auringon nousut ja laskut todella hehkeiksi. 

– Täysin sateetonta ei ole, mutta selvästi vähäsateisempaa kuin normaalisti, varsinkin etelässä.

Auringonpaiste on marraskuussa Poudan mukaan aika harvinainen ilmiö.

– Mutta ensi viikon jälkeen sitä olisi luvassa laajemmaltikin. Marraskuun keliksi aika hienoa siis. 

Tämän jälkeen sää viilenee pikkuhiljaa.

Lue myös:

    Uusimmat