Ensimmäistä lastaan odottava Maria Ohisalo säteilee raskauden onnea

Näin Maria Ohisalo liikuttui kyynelin kertoessaan perheenlisäyksestä 2:21
"Tämä asia on ihan valtavan suuri" – Maria Ohisalo liikuttui kertoessaan julkisuuteen perheenlisäyksestään.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo odottaa ensimmäistä lastaan.

Poliitikko Maria Ohisalo saapui helteiseen SuomiAreenaan Helsingin Allas Sea Poolille tummanvihreässä kesämekossa. Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri kertoi viime viikolla tiedotustilaisuudessa saavansa aviomiehensä Miikan kanssa joulun aikaan perheenlisäystä.

Ohisalon raskaus ei ole vielä edes puolivälissä, sillä hänen laskettu aikansa on joulun aikaan. Tarkkasilmäiset katsojat kuitenkin huomasivat Ohisalon hempeän vauvakummun.

– Nämä ovat todella yksityisiä asioita, mutta niitä ei voi pitää kauhean kauaa piilossa.

Ohisalon raskaus näkyy jo hieman ulospäin. Hän päätti kertoa perheenlisäyksestä nyt, koska vihreissä on käynnissä puolueen puheenjohtajakisa ja hän halusi olla rehellinen ja avoin omasta tilanteestaan.

– Puheenjohtajakisaan voi ilmoittautua vielä kuukauden ajan, joten ajattelin, että täytyy olla avoimesti kaikki kortit ja tiedot pöydällä, jotta ihmiset ympärillä voivat punnita haluavatko he lähteä ehdokkaaksi. Minun tilanteeni on tämä ja halusin, että ihmiset tietävät sen avoimesti, Ohisalo perustelee.

Alussa oli pahoinvointia

Ohisalon mukaan raskaus on sujunut tähän mennessä hyvin.

– Alkuvaiheessa, ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, minulla oli pahoinvointia. Se osui sopivasti juuri kuntavaalien kampanja-aikaan, hän kertoo naurahtaen.

Viime viikolla perheenlisäyksestä kertoessaan Ohisalo kiitti terveydenhuollon ammattilaisia siitä, että perheenlisäys on ollut mahdollista. Lapsi oli Ohisalon ja hänen miehensä toiveissa jo pitkään.

– Halusin kiittää heitä, koska meillä on upea hyvinvointivaltio, missä jokaisella on toivottavasti mahdollisuus haaveilla siitä, että voi perustaa perheen ja yhdistää työn siihen. Terveydenhuollossa työskentelee valtavasti upeita ammattilaisia, jotka tekevät todella tärkeää työtä usein liian pienellä palkalla ja tukevat ihmisiä vanhemmuudessa, Ohisalo kertoo MTV Uutisille. 

Lue myös:

    Uusimmat