Ennakkotiedot: Liki 370 luonnossa liikkujaa rikkoi tänä vuonna lakia – valvonnan tarve kasvaa jatkuvasti

Tuore kirja kertoo kansallispuistojen parhaat retkeilykohteet 9:19
Katso myös: Tuore kirja kertoo kansallispuistojen parhaat retkeilykohteet

Erätarkastajat ja valvojat puuttuivat tänä vuonna yli 500 luonnossa liikkujan toimintaan, paljastavat Metsähallituksen erävalvonnan ennakkotiedot.

Metsähallituksen tiedotteen mukaan 368 ihmistä rikkoi luonnossa liikkuessaan lakia ja 169 ihmiseltä puuttui tarvittavat luvat.

Valtaosa ihmisistä selvisi huomautuksella, mutta yli sata tapausta johti sakkovaatimuksiin ja 44 rikesakkoon.

Rikosilmoitus kirjattiin 42 tapauksessa.

Valvonnan tarve kasvaa koko ajan

Metsähallituksen erävalvonta tarkasti tänä vuonna noin 10 000 luonnossa liikkujaa, joista valtaosa oli kalastajia ja metsästäjiä.

Erätalousjohtaja Jukka Bisi arvioi, että valvonnan tarve kasvaa jatkuvasti.

– Metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn suosio on lisääntynyt viime vuosina selvästi, eivätkä kaikki muista hankkia tarvittavia lupia tai käyttäytyä vastuullisesti, Bisi sanoi tiedotteessa.

Valvonnan lopulliset tiedot julkaistaan raportissa alkuvuonna 2023.

Lue myös:

    Uusimmat