(Texicalli)
Emma Salokosken kolmas albumi jatkaa lähes samaa linjaa, jolle lähdettiin jo Kaksi mannerta -levyn kanssa. Suunta on tällä kertaa enemmän laulupainotteinen. Kuulijat jotka rakastuivat laulajaan edellisen levyn aikana, eivät pety tähänkään. Salokosken ääni tuntuu parhaimmillaan vatsanpohjassa saakka.
Mukana levyllä on lainakappaleita, muiden muassa aloitusraita, Dave Lindholmin erittäin iskevä Ja sinun äänesi. Se tempaisee kuulijan mukaansa kyselemättä. Jos kaikki kappaleet säilyttäisivät saman lennon, olisi tämä ehdottomasti viiden tähden albumi. Loput kappaleet eivät yllä aivan samaan tulkintaan.
Tuomari Nurmion Kurjuuden kuningas on aivan yhtä masentava kuin ennenkin, eikä siitä löydy oikein uutta tarttumapintaa. Kotiin vetää jonnekin syvälle mukaansa. Se sisältää eksoottista tunnelmaa pohjoisemmasta varsinkin kertosäkeessä. Piristävää materiaalia on Oodi kahville, josta löytyy hauskaa arkea ja tarttuvia rytmejä yhdistelevä tunnelma. Siinä on hieman ultrabramainen ote, mikä ei ole koskaan hullumpaa.
Salokosken laulu tulee sydämestä, ja se kuulostaa joka sekunnilla puhtaalta. Soittajat eivät tyydy peruskaavaan, vaan saavat musiikin elämään. Rytmi ja melodia ovat aivan toisella tasolla ja levyä kuuntelee mielellään ihan jo vaihtelevuuden vuoksi. Turvallisen rajoissa liikutaan silti, eikä suuria riskejä oteta. Kaikki kappaleet eivät ole aivan loppuun saakka hioutuneita helmiä.
Kokonaisuus on kuitenkin niin tuore ja jännittävä, että sitä on vain kuunneltava uudelleen ja taas uudelleen.
Teksti: Tiia Suorsa