Lento päättyi etuajassa aluksen räjähtämiseen Intian valtameren yllä.
Avaruusyhtiö SpaceX:n Starship-avaruusaluksen koelento päättyi jälleen aluksen tuhoutumiseen. Suomen aikaa varhain keskiviikkona tehty koelaukaisu oli Starship-aluksen yhdeksäs.
Miljardööri Elon Muskin yhtiön kaksi edellistä laukaisua päättyi myös raketin ylemmän vaiheen tuhoutumiseen.
Tällä kertaa alus pääsi paria viime lentoa pidemmälle, mutta raketin ylempi vaihe alkoi lopulta vuotaa polttoainetta ja pyöriä hallitsemattomasti. Lento päättyi etuajassa aluksen räjähtämiseen Intian valtameren yllä.
Alemman vaiheen Super Heavy -kantoraketin oli tarkoitus laskeutua Meksikonlahdelle, mutta kyseinen raketti tuhoutui niin ikään ennen mereen laskeutumista.
Kantoraketti on suunniteltu uudelleenlaukaistavaksi. Tuhoutunutta rakettia käytettiin aiemmin Starship-aluksen seitsemännessä laukaisussa.