Korkeushyppääjä Ella Junnilan, 21, viime kesä oli onnistunut. Suomen ennätys 195 ylittyi heinäkuun alussa Tampereella ja myös Junnilan yksittäisiä onnistumisia tarkemmin seuraama viiden kilpailun keskiarvo näytti hyvää.
– Viime kesänä se oli 192,2 muistaakseni. Sitä lähdetään parantamaan.
Kilpailuiden keskiarvotuloksen seuraaminen kertoo perustason kehittymisestä. Junnila toivoo koronaviruksen sotkemalta kesältä erityisesti tasaisuutta hyppysuorituksiinsa.
– Itse odotan itseltäni tasaista suorittamista. Vaikka viime kaudella nähtiin hyviä suorituksia, ja oli keskiarvollisesti hyvä kesä, oli muutamia tosi huonosti menneitä kisoja. Se jäi erityisesti kalvamaan kauden jälkeen. Haluan tasaista suorittamista. Sitä haen erityisesti tällä kaudella, että saadaan tasaista suoritamista, kun ei ole arvokisoja, mihin tähdätä.
Junnilan kisakalenteri meni muiden urheilijoiden tavoin keväällä uusiksi, kun koronaviruksen todellinen luonne alkoi paljastua. Olympialaiset siirrettiin ensi vuoteen ja EM-kisat peruttiin kokonaan. Junnila sanoo etenkin olympialaisten siirtymisen tuntuneen pahalta.
– Olen niin nuori urheilija, että EM-kisoja on toivottavasti monia edessä. Olympialaisia on vain neljän vuoden välien. Olisi ollut hienoa päästä sinne tänä vuonna.
Junnila oli asettanut itselleen kovan tavoitteen, sillä aikomuksena oli hypätä Tokiossa olympiafinaalissa. Ensi vuodelle siirtyneeseen suurtapahtumaan tavoitteita ei ole vielä asetettu. Suuntaa tavoittelle antavat kuluvan kesän kilpailut, joissa tavoitteena on nostaa tasoa viime vuodesta. Tasonnostoa seuraavat yhä korkeammalle kaartuvat piikkihypyt.
Juttu jatkuu kuvan alla.