Mainos

Elina Viitanen odottaa päivää prinsessana: Hääpukuni on näyttävä ilmestys

Juontaja Elina Viitanen odottaa innolla heinäkuista päivää, jolloin hän astelee alttarille kihlattunsa Lauri Kottosen kanssa. Viitanen kertoi MTV Lifestylelle, että etsinnän jälkeen täydellinen hääpuku on jo löytynyt – ja vähitellen muutkin hääjärjestelyt alkavat asettua uomiinsa.

Heinäkuussa 2013 kihlautuneet Elina Viitanen, 30, ja Lauri Kottonen pariskunta varasivat kirkon hyvin pian kihlojen solmimisen jälkeen ja siitä eteenpäin hääjärjestelyjä on hoidettu järjestelmällisesti pitkin vuotta. Vihkisormuksiinsa pariskunta saa kaivertaa päivämäärän 12.7.2014 – eli häihin on enää muutama viikko aikaa. Millä mallilla hääjärjestelyt ovat?

– Kaikki aina puhuvat, että häiden järjestäminen on aika vauhdikasta hommaa, mutta minä en aiemmin uskonut sitä. Nyt alan kuitenkin huomaamaan, että onhan tässä aika monta liikkuvaa osaa, Viitanen toteaa.

"Tiesin, että haluan erityisen näyttävän hääpuvun"

Hääpuku on yksi tärkeimmistä valinnoista, jonka nainen tekee hääpäiväänsä koskien. Viitanen ajatteli etukäteen, että Sen Oikean hääpuvun löytäminen saattaa viedä paljonkin aikaa ja vaivaa.

– Käytän työni vuoksi paljon iltapukuja, niin minulle oli alusta asti tärkeää, että hääpukuni tulee olla erityisen näyttävä. Olen alusta saakka ajatellut, että vaikka puku olisi hieman kermakakkukin, niin se ei haittaa, Viitanen kertoo.

Kesämorsiamen pelot alkoivat osoittautua aiheellisiksi, kun vaatimuksia vastaavaa hääpukua ei tuntunut löytyvän.

– Kävin hyvissä ajoin todella monessa liikkeessä ja sovitin montaa pukua. Ajattelin jo, etten löydä täydellistä pukua – ainakaan Suomesta, Viitanen kertoo.

Stockmannin hääpalvelun myyjät vinkkasivat eräästä juuri liikkeeseen saapuneesta Pronoviaksen puvusta ja kehottivat tulevaa morsianta sovittamaan sitä. Kuvista hääpukua tutkiskellut Viitanen ei ollut tästä varma, mutta sovituksessa hän joutui möntymään: Täydellinen hääpuku oli löytynyt.

– Se on todella ihana ja upea puku! Siinä on yksinkertainen yläosa, mutta pljon helmaa ja se on yllättävän painava, Viitanen vihjaa.

Perinteisesti sulhanen ei saa nähdä hääpukua ennen kirkkoa, mutta Viitanen ja Kottonen ovat tehneet tässä poikkeuksen.

– Mieheni on nähnyt hääpukuni. Hän on sulhanen, jolla on mielipiteitä ja halusin, ettei minun tarvitse kirkossa miettiä, mitä mieltä hän on puvustani. Nyt tiedän, että hänen mielestään puku on upea. Totta kai haluan näyttää alttarilla hänen silmissään erityisen kauniilta, Viitanen hymyilee.

"Odotan päivää prinsessana"

Viitanen on maanläheinen nainen, joka pitää jalkansa maassa – huolimatta siitä, että hän on suomalaisille tuttu kasvo, joka näyttäytyy parrasvaloissa kuin kotonaan. Kesän morsian ei miellä itseään kovin ulkonäkökeskeiseksi ja pian koittava päivä prinsessana tuo mukanaan paljon uusia asioita.

– Minun kynsiäni ei esimerkiksi ole juuri koskaan laitettu ja nyt minulla on ollut aika turhamainen olo, kun satsaan itseeni niin paljon. Ihan vain minun ulkonäkööni menee yllättävän paljon rahaa ja aikaa! Viitanen miettii.

Kuten useimmille morsiamille, Viitaselle on tärkeää, että hänen lookinsa on hääpäivänä hiottu viimeistä piirtoa myöten. Ennen häitä on tarkoitus tehdä koekampaus, jotta suurena päivänä sävelet olisivat kampauksen suhteen selvät. Meikkaamisen Viitanen luottaa luottomeikkaajansa käsiin.

– Häämeikin tekee tuttu meikkaajani Johanna "Pinksu" Marjomaa, joka on meikannut minua usein televisiolähetyksiä varten. Minulle on todella tärkeää, että tiedän, että hääpäivänäni meikkini on juuri itselleni luontainen. Ihanaa, kun voin luottaa meikkaajaani ihan täysin! Sekä meikkaajani että kampaajani Maija Harju ovat myös läheisiä ystäviäni ja on tärkeää, että jännittävänä hääaamuna lähellä on ihania ihmisiä.

"Vielä on paljon tehtävää"

Viitasen ja Kottosen häihin saapuu noin 150 vierasta. Yksin suurimmista haasteista häiden järjestämisessä ollut vierasjoukon rajaaminen. Alunperin pariskunta päätti, että häihin saa kutsun 120 vierasta.

– Se rajaaminen oli kyllä todella vaikeaa! Meillä molemmilla on laajat ystäväpiirit, todella paljon työkavereita ja isot perheet. Kaikkia ei voi kuitenkaan kutsua ja täytyy ajatella, että kyllä ystävyys silti voi jatkua – kaikkia ei yksinkertaisesti voi kutsua, Viitanen toteaa.

Häiden järjestäminen on ollut käytännön tasollakin Viitasen ja hänen miehensä yhteinen projekti. Kesän morsian on mielissään siitä, että sulhanenkin osallistuu mielellään häiden suunnitteluun ja järjestelyihin.

– Sulhaseni kyllä osallistuu ja hänellä on mielipiteitä. Minä olen kuitenkin selvästi se, joka organisoi asioita enemmän ja pitää listaa siitä, mitä on vielä tehtävä. Mieheni on todella paljon apuna ja hoitaa vastuualueensa, mutta minä itse haluan tietää, että mitkä asiat ovat milloinkin hoidossa, Viitanen hymyilee.

Huolimatta ajoissa aloitetusta ja perusteellisesta järjestelytyöstä tuleva morsian myöntää, että paljon pieniä asioita hääjärjestelyitä koskien on vielä tekemättä – ja uusia hoidettavia asioita ilmaantuu koko ajan.

– On paljon sellaisia pieniä asioita, jotka pitäisi hoitaa: Minun pitäisi esimerkiksi kävellä hääkengilläni. Kengät ovat korkeakorkoiset ja olisi tärkeää, että totuttelisin niillä kävelemiseen, mutta asia on jotenkin jäänyt, vaikka se kuulostaa yksinkertaiselta, Viitanen toteaa.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.