Vantaalainen Kristiina Rautio elää arkeaan 12 kissan kanssa. Kissojen vuoksi Rautio on hankkinut omakotitalon, jossa lemmikeillä on tilaa temmeltää. Elämä ilman palveltavia kehräyskoneita ei tulisi kysymykseenkään. Kotona pitää olla aina vähintään kaksi kissaa.
Kun Kristiina Rautio oli pieni, heillä oli tavallisia leikkaamattomia kotikissoja, jotka juoksivat vapaana ulkona ja katosivat aina jossain vaiheessa. Kun Rautiot muuttivat, Kristiinan äitin oli sitä mieltä, ettei kerrostalossa voinut pitää kissaa. Niinpä Rautio hankki ensimmäisen kissansa heti omaan kotiin muutettuaan vuonna 1987.
– Se oli ihan tavallinen kotikissa ja sille hankittiin pari kuukautta myöhemmin kaveriksi Manx-rotukissa.
Noin puoli vuotta myöhemmin Raution taloon muutti ensimmäinen siamilaiskissa ja sen jälkeen rotukissaharrastus vei hänet mennessään. Harrastuksen ja kasvatustoiminnan aloittamisen jälkeen kissakatraskin kasvoi.
– Alusta asti oli selvää, että omat kissani tulevat olemaan sisäkissoja ja ulkoilevat vain valvotusti. Lapsuuden kadonneet kissat jättivät aina suuren aukon pikkutytön sydämeen.
Tällä hetkellä Rautiolla on 12 kissaa. Hän hankki omakotitalon aikoinaan nimenomaan siksi, että kissat voisivat ulkoilla turvallisesti ulkotarhassa.
– Nyt asun kuitenkin evakossa kerrostaloasunnossa, koska vanhassa omakotitalossani on homeongelma, Rautio harmittelee.
"Kissat ovat nelijalkaisia lapsiani"
Rautio ei osaa sanoa kissoista mitään vähemmän positiivista puolta. Itsenäisen, mutta kuitenkin sosiaalisen kotieläimen kehuminen sen sijaan on helppoa.
– Kissat ovat ihania ja niiden kanssa eläessä ei ole kahta samanlaista päivää. Ei eläminen useamman kissan kanssa juurikaan poikkea elämisestä yhden kissan kanssa. Niille on seuraa toisistaan, kun itse olen töissä. Vuosien aikana lähipiirikin on jo tottunut että elän useamman kissan kanssa.
Elämä ilman kissoja ei tulisi Rautiolle kysymykseenkään. Kissoja ei tarvitsisi aina olla niin montaa, mutta vähintään kaksi kattia olisi minimi, jotta niille olisi seuraa toisistaan.
– Kissat ovat minun perheeni, nelijalkaisia lapsiani. En yleensä suunnittele kauheasti uuden kissan ottamista, yleensä törmään johonkin ihastuttavaan persoonaan, ja päätän, että tuo muuttaa meille.
Hanki kissalle aina kaveri
Rautio muistuttaa kissan hankkimista suunnittelevia eläimen eliniästä: kissa elää helposti yli 15, jopa 20 vuotta.
– Kannattaa harkita tarkkaan onko valmis sitoutumaan niin pitkäksi aikaa. Ja aina kannattaa ottaa yhden sijasta kaksi, ihminen ei kuitenkaan koskaan voi korvata lajitoveria kokonaan. Kahdesta ei yleensä ole enempää vaivaa kuin yhdestäkään
Rautio huomauttaa, että itse asiassa kahden kissan kanssa eläminen voi olla jopa helpompaa. Ylimääräinen energia menee kaverin kanssa peuhaamiseen, eikä jää aikaa miettiä konnankoukkuja ja tuhota ympäristöä ajan kuluksi.
– Koskaan ei varmaan voi muistuttaa liikaa siitä, että ennen kuin kissa muuttaa kotiin, pitää varmistaa, että koti on turvallinen paikka elää. Liian moni kissa päätyy pilven reunalle liian aikaisin pudottuaan parvekkeelta tai ikkunasta. Mutta suosittelen vilpittömästi kissan päästämistä elämään, Rautio summaa.
Uusimmat
-
02:01
Kaksi yliopistoa Suomesta ylsi maailmaan yliopistojen 200 parhaan listalle – Pohjoismaiden paras sijalla 49
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:47
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
Lataa lisää