Ekaluokkalaisen päivän pelastus: Kuljettaja huomasi 6-vuotiaan hädän, pysäytti koulubussin ja kotiin jäänyt reppu haettiin yhdessä tuumin: "Jalo oli tosi iloinen"

Kuopiolaisen Jalon viimeinen koulupäivä ennen syyslomaa alkoi kuten yleensäkin. Vanhemmat soittivat töistä, että nyt on aika lähteä kouluun. Pihalla ekaluokkalainen huomasi repun jääneen eteiseen.

Kuopion Vehmersalmella Jalo lähti kotipihasta kävelemään tielle, mistä koulubussi ottaa hänet kyytiin. Matkaa kouluun on 20 kilometriä.

– Jalo oli hädissään tajunnut, että hänellä ei olekaan reppua eikä puhelinta eikä mitään. Hän ei uskaltanut lähteä hakemaan reppua, sillä pelkäsi myöhästyvänsä bussista, kertoo Jalon äiti Jemiina Pitkänen puhelimessa MTV Uutisille.

– Totta kai hänelle tuli hätä, sillä repussa oli koulukirjat ja kaikki muut tavarat.

Reppu haettiin yhdessä

Koulubussi pysähtyi ja tuttu kuljettaja huomasi heti, että poika on hädissään.

– Hän oli sanonut muille, että odottakaa hetki, tulemme kohta takaisin. Pojalle hän sanoi, että käydään hakemassa se reppu, että ihan hyvin ehditään.

– He kävelivät meidän kotipihaamme. Hän auttoi poikaa saamaan vara-avaimen, mikä on niin korkealla, että poika ei siihen itse yletä. Jalo haki repun eteisestä ja matka kouluun jatkui.

Eikä koulubussi ollut lopulta edes myöhässä. Yleensä bussi on aina vähän etuajassa koululla.

– Aina on sen verran aikaa varattu, kun lapsukaiset ovat tällaisia, Pikänen naurahtaa.

Positiivinen yllätys

– Kuljettaja ilmoitti itse puhelimella, että oli käynyt pihassamme, ja Jalo kertoi kotiin päästyään juurta jaksaen tapahtumien kulun, äiti kertaa tapahtumia.

– Jalo oli tosi iloinen, koska koulussa oli pehmoleluyökyläpäivä. Hän sai pehmolelun repussa mukaan ja koulukirjat. Poika oli tosi iloinen.

Jemiina Pitkänen kertoo, että Vehmersalmella kuljettaja tunnetaan siitä, että hän huolehtii hyvin lapsista ja lapset pitävät iloisesta ja mukavasta miehestä.

Apu repun kanssa yllätti perheen positiivisesti, vaikka kuljettaja on ollut apuna ennenkin.

– Monta kertaa hän on soittanut, että Jalon lompakko löytyi taas bussista, että ei tarvitse hätäillä.

– Kerran hän taas soitti, että Jalolta tuli verta nenästä bussiin noustessa, että toivottavasti ei ole mitään sattunut. Hän vain ajatteli ilmoittaa.

Pitkänen jätti kehut Jääskeläisen Auton asiakaspalveluun ja viestin myös kuljettajalle itselleen.

– Hän suhtautui siihen vaatimattomasti, että "eihän tässä mitään".

Lue myös:

    Uusimmat