"Eivät kaikki miehet haaveile prinsessoista" – suomalaispari järjesti huikeat extreme-häät kaatosateessa

– Kun ensimmäisen kerran kohtasin mieheni, meillä molemmilla oli ajoasut päällä, ja jälkikäteen on selvinnyt, että molemmat ihastuivat toisiinsa juuri niissä vaatteissa. Eivät kaikki miehet haaveile prinsessoista, toisille ”kuraprinsessa” on kuin Xena-soturi, ajoasussa avioitunut Akira kuvaa.

”Olemme tänään kokoontuneet todistamaan näiden kahden ihmisen toisensa löytämisen onnea. Tällä samalla kukkulalla he kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran. Tällä kukkulalla olivat heidän ensimmäiset treffinsä ja tällä kukkulalla heidät tullaan vihkimään avioliittoon.”

Näin alkaa Akiran, 36, ja Kostin, 41, vihkikaava. Tekstissä mainittu kukkula on Helsingin korkein kohta, Malminkartanon huippu. Hääpari on pukeutunut ajoasuihin, ja syystä: kun seremonia on ohi, Akira ja Kosti ajavat mäen alas. Pyörillä.

– Pyöräily, ja nimenomaan alamäki- ja freeride-pyöräily, on meille yhteinen elämäntapa. Olemme tavanneet toisemme samassa ajopaikassa, jossa meidät vihitään. Vietämme usein viikonloput pyöräreissuilla, ja toisemme tavattuamme lajin harrastaminen on vain lisääntynyt, Akira kertoo.

– Se, että on löytänyt rinnalleen ihmisen, joka ymmärtää lajin viehätyksen, sen mitä se vaatii, ja jopa mahdolliset riskit, on enemmän kuin lottovoitto. Laji vie verrattain paljon aikaa, sillä pyörien huolto ja ylläpito ottaa aikaa ja rahaa, ajopaikkoihin on aina vähintään 40 minuutin automatka ja ajoreissussa menee aika koko päivä.

Pari harrastaa muutakin – lumilautailua, skeittaamista ja surffaamista. Vauhtilajit eivät ole elämäntapa, vaan maailmankatsomus.

– Emme lähes koskaan käy baareissa tai muuten nauti alkoholia, sillä viikonloppuisin haluamme molemmat viettää aikaa mahdollisimman paljon menopelien päällä.

"Yhteiskunta ja ihanteet asettavat erityisesti naiselle paineita "

Naimisiinmeno pyörien päällä oli molemmille alusta asti selviö. Hääjärjestelyt päivämäärää, paikkaa ja muita yksityiskohtia myöten suunniteltiin jo kaksi päivää kihlauksen jälkeen.

– Alamäkipyöräilyporukoissa yhteishenki on erittäin vahva ja poikkeuksellisen sosiaalinen. Meistä tuntuikin, että meille myös pyöräkaverit ovat tavallaan sielunsukulaisia, ja sekin vaikutti vahvasti häiden järjestelyihin. Meille molemmille on myös todella tärkeää kannustaa ihmisiä olemaan rohkeasti sitä, mitä he haluavat olla. Aina, eikä tässäkään tapauksessa, se ei ole ollut täysin mutkatonta, sillä yhteiskunta ja klassiset ihanteet asettavat erityisesti naiselle helposti paineita siitä, miltä pitää näyttää ja miten pitää olla, Akira kuvaa.

Hänkin on miettinyt, voiko näin tehdä: voiko näin mennä naimisiin? Avioitua muutaman minuutin seremoniassa, ajoasu yllään?

– Mutta samoin kuin itse alamäkipyöräilyssä, parhaat kiksit saa, kun uskaltaa yrittää – ja huomaa, että vaikeinta oli juuri uskaltaminen. Se, että uskaltaa, antaa hurjasti voimia ja saa ihmisen heräämään oikeasti eloon.

Akiran vanhemmat ovat aina tukeneet ja rohkaisseet tytärtään olemaan juuri sellainen kuin hän on.

– Kun Kosti kosi minua, kerroin samana päivänä kosinnasta vanhemmilleni. Koska hääsuunnittelut etenivät kuin höyryveturi, läväytin kaikki yksityiskohtaiset toiveet, jopa ideat luurankomeikkeihin pukeutuneista vieraista, heti äidilleni. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt kertoa hänelle asiat pienempinä kokonaisuuksina, Akira pohtii.

Niin – ne luurankomeikit. Vieraita on pyydetty maalaamaan kasvonsa mustavalkoisiin corpse paint -maskeihin. 

– Toki olen miettinyt, että onko äitini surullinen, koska hänen ainoa tyttärensä ei mene kirkossa ja prinsessana naimisiin. Muutama päivä ennen häitä keskustelin äitini kanssa puhelimessa ja hän oli todella innoissaan, hänkin oli keksinyt miten ilmentää omaa ”villiä” minäänsä. Äitini on myös suuri luonnon ja metsien ystävä, joten se, että menemme ulkoilmassa ja jopa säiden armoilla naimisiin, on onneksi ilahduttanut häntä alusta asti. Toivon voivani olla esimerkki siitä, että nainenkin voi olla hurjapää, ja silti nainen, tunteellinen ja herkkä.

Toiset haaveilevat kuraprinsessoista

Malminkartanon jätemäen portaissa juoksee kesät talvet monenlaista urheilijaa. Suuri osa paikalla lenkkeilevistä on tottunut extreme-henkisiin pyöräilijöihin.

– Välillä lenkkeilijät jäävätkin katsomaan, kun hurjapäisimmät lentävät metrien korkeuksissa pyöriensä kanssa. Johtuen lajille ominaisista mahdollisista riskeistä hääpäivänämme ainoastaan ”höntsäämme,” eli ajamme leppoisammin. Erityisesti, jos keli on märkä, Akira sanoo.

Ja sehän on. Hääpäivänä taivas aukeaa, vettä sataa kaatamalla ja salamoikin.

Se ei haittaa. Nämä kesähäät eivät mene pilalle siitä, että taivaalta ripsahtaa vettä. 

– Kun ensimmäisen kerran kohtasin mieheni, meillä molemmilla oli ajoasut päällä, ja jälkikäteen on selvinnyt, että molemmat ihastuivat toisiinsa juuri niissä vaatteissa. Eivät kaikki miehet haaveile prinsessoista, toisille ”kuraprinsessa” on kuin Xena-soturi; nainen, jonka fyysisesti kykenevä puoli on kaunis. Naisellinen minäni näkyy häissä siinä, että käyn ammattilaisella teettämässä häämeikin ja full face -kypärääni tehdään kukkalaite.

Kakku proteiinipatukoista 

Kuten arvata saattaa, corpse paintien rinnalla pukukoodina häissä ei ole ”tumma puku” tai ”cocktail”. Se on ”tule juuri sellaisena kuin olet”.

– Harvoin tulee tilanteita, että aikuiset ihmiset voivat näyttäytyä ihan minkä näköisinä vain. Halusimme tarjota siihen mahdollisuuden. Omien kiinnostustenkohteiden ja intohimojen esiintuominen pukeutumisella varmasti alentaa myös suomalaisille muuten melko vieraan small talkin aloittamiskynnystä, Akira kuvaa.

Häissä ei myöskään juoda samppanjaa tai kilistellä siiderein. Koska pariskunta käyttää erittäin vähän alkoholia, he halusivat esimerkillään osoittaa, että villi voi olla selvinkin päin.

– Myös ruokavaliomme on verrattain terveellinen, joten siksi päädyimme tekemään ”kakun” motocross-renkaan sisään asetelluista proteiinipatukoista, ja kilistelemään terveellisillä smoothieilla. Tarjoiluiden piti myös olla täysin säänkestävät.

Juhlapaikalta pariskunta suuntasi viettämään pyöräilyviikonloppua vieraidensa kanssa Ruotsiin, Järvsvössä sijaitsevaan Bike Parkkiin.

– Me molemmat rakastamme alamäki- ja bmx- pyöräilyä ja niiden ympärillä olevaa yhteisöllisyyttä. Parisuhteemme toimii hyvin, koska kaikki aika harrastuksissa on niin sanottua yhteistä aikaa. Ja mikään ei ole ihanampaa kuin nukahtaa toisen viereen hyvän ajopäivän jälkeen, Akira toteaa.

”Suojelkaa toisianne kuin kypärät suojelevat aivoja, antakaa rakkauden jatkossakin lentää kuin kuran sadekelillä ja nähkää elämänne loppuun asti hyvää niin ylämäissä kuin alamäissäkin. Älkää muuttuko ihmisinä, vaan antakaa naurun pulputa ja läheisyyden lämmittää.

Pukekaa kypärät, ja nauttikaa matkastanne.”

Kuvat: Jenna Pietikäinen 

Lue myös:

    Uusimmat