Pieni kristillinen lahko eBible Fellowship nousi julkisuuteen kun se ennustaa maailmanloppua tälle päivälle. Suomessakin lajia on harrastettu, vaikka paljon maltillisemmin kuin suuressa maailmassa.
Suomessa tunnetuimpia maailmanlopun ennustajia lienevät Jehovan todistajat, joiden parissa maailmanlopulle on asetettu historian varrella useita päivämääriä. Liikkeessä uskottiin maailmanlaajuisesti, että ihmisen historia päättyy 1975.
1920-30-luvulla Tornionjokilaaksossa lestadiolaisuudesta erkaantuneet korpelalaiset odottivat kristalliarkkia, joka veisi vuonna 1938 uskovaisia Palestiinaan. Korpelalaisuus hajosi ja Jehovan todistajat jättivät konkreettisten päivien ennustamisen sikseen.
Profetiat uhkasivat myös Neuvostoliitolla
Kylmä sota ja sen luomat jännitteet esiintyivät meillä lopunaikojen tulkinnoissa.
Oulun profetioissa 1960-luvulla vaadittiin suomalaisia tekemään parannus tai muuten kohtalona olisi Neuvostoliiton hyökkäys. Itänaapuri on muutenkin esiintynyt vahvasti myös lopunajallisessa kirjallisuudessa.
Tutkimuskoordinaattori Jussi Solberg Kirkon tiedotuskeskuksesta sanoo, että Suomessa maailmanlopun ennustamiseen on perinteisesti suhtauduttu varovaisemmin kuin Yhdysvalloissa.
Lopunaikojen ajatteleminen on osa kristillistä perinnettä, jossa odotetaan Jeesuksen paluuta maan päälle

