Ei tämä vielä mitään – Helsingissä on joskus hiihdetty valkolakit päässä

Lunta on satanut eilen ja viime yönä etenkin maan keski- ja itäosassa, mutta paikoin myös lounaassa ja etelässä. Vuosina 1941 ja 1957 lunta tuli Helsingissä asti taivaan täydeltä.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vappuna vuonna 1941 Helsingissä oli lunta maassa peräti 27 senttimetriä. Vuonna 1956 pääkaupungissa oli aattoaamuna lunta kolme senttimetriä ja 1957 lunta satoi taivaan täydeltä aattona ja vappupäivänä. Osa vapunviettäjistä hiihti Ullanlinnanmäelle vappuaamuna ainakin 10-20 senttimetrin loskassa.

Tilastojen mukaan etelässä asti satelee räntää tai lunta vappuna keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Lumihiutaleita leijui Helsinki-Vantaalla 1999, Helsingin Kaisaniemessä 1994, Itä-Helsingissä 2005 ja Kaakkois-Suomessa myös 2007. Vappupäivänä 2011 saatiin Helsingissä ja muuallakin Etelä-Suomessa lumikuuroja koleassa ilmassa. Viime vuonna vappuaamuna Lounais-Suomen havaintoasemilla oli paikoin lunta maassa.

Tilastojen mukaan maan keski- ja pohjoisosien sateisina vappuina lunta sataa keskimäärin noin joka kolmantena ja Lapissa joka toisena sadevappuna. Esimerkiksi vuoden 2005 vappuna satoi lunta ja räntää Itä- ja Pohjois-Suomessa reilusti. Keskimäärin ehjän lumipeitteen raja kulkee vapun aikaan Oulun pohjoispuolelta Ilomantsiin. Vuosina 2000 ja 1998 oli puolestaan lähes hellettä juuri ennen vappua, mutta ilma viileni ja vappusäät olivat lämpötiloiltaan melko tavallisia.

Viime yön aikana Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa on satanut lunta paikoin 15-25 senttimetriä, Sotkamossa peräti 28 senttimetriä. Ristijärvellä lunta satoi 24 senttimetriä ja Kuhmossa 22 senttimetriä. Lumisateen alueella ajokeli on ollut huono ja voimakkaat tuulet ja painava lumi ovat aiheuttaneet idässä sähkökatkoja.

Lumisateet väistyvät päivän aikana itään. Vappuaatto on suuressa osassa maata poutainen, melko aurinkoinenkin. Lähinnä lännessä voi tulla sadekuuroja ja etelän sisämaassa pilvisyys voi jäädä runsaammaksi. Lämpötilat ovat etelässä ja lännessä kymmenen asteen vaiheilla, idässä ja pohjoisessa 0-8 asteessa.

Uusimmat