”Ehkä on hyvä olla joistain ihmisistä erossa” – Valtteri Bottas muistaa kymmenen vuotta sitten tehdyn lupauksen, joka teki luottokaksikosta erottamattoman

Valtteri Bottakselle aika eristyksissä kotimaisemissa on ollut varsin erikoista aikaa monella tapaa. Yksi näistä asioista on pitkäaikaisen kuntovalmentajan Antti Vierulan puuttuminen viereltä.

Bottas on tehnyt lähes koko F1-uransa ajan töitä Vierulan valmennuksessa. Talvella 40 vuotta täyttänyt Vierula ehti olla hänen apunaan jo ennen nousua ylimmälle tasolle.

– Se taisi olla vuonna 2009 tai 2010, kun teimme ensimmäisen kerran töitä yhdessä. Se oli yksi vuosi Formula 3 -sarjassa, ja sitten hänelle tuli tilaisuus liittyä McLarenin F1-tiimiin. Hän lähti sen mahdollisuuden perässä, mikä oli täysin ok.

– Sitten kättelimme ja sanoin, että minäkin kun olen jonain päivänä formula ykkösissä, niin me teemme taas töitä yhdessä. Saimme sen sitten onnistumaan, Bottas kertoo Mercedeksen videohaastattelussa.

Välillä hyväkin pitää pientä etäisyyttä

Bottas on harjoitellut kevään aikana paljon australialaisen tyttöystävänsä Tiffany Cromwellin kanssa, mutta toisinaan myös Vierula on käynyt antamassa neuvoja harjoitteluun. Liki kaiken aikansa kauden aikana kuntovalmentajansa kanssa viettävä Bottas on edelleen nähnyt Vierulaa kisatauonkin aikana, mutta vain sopivissa määrin.

– Olen ollut yhteydessä Anttiin, ja hän tietysti seuraa harjoitteluani ja auttaa tekemään suunnitelmia.

– Olemme onnistuneet tekemään myös harjoitussessioita yhdessä, sillä hän on myös Suomessa. Pidämme tietysti etäisyyden, mutta olemme pystyneet tekemään hyviä treenejä.

– Ehkä se on hyvä juttu olla hiukan erossa joistain ihmisistä parin kuukauden ajan, Bottas naurahtaa.

Lue myös:

    Uusimmat