"Ehkä oikeasti sain jonkun jännetuppitulehduksen" – Pilvi Hämäläinen on tehnyt sketsihahmonsa Pöntön erikoisen ja haastavan asun itse

Pönttö-sketsihahmo on tarjonnut Putous-näyttelijä Pilvi Hämäläiselle monella tapaa haasteita. 

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen nähdään jälleen tuttuun tapaan osana Putouksen näyttelijäkaartia. Hämäläisen uusinta sketsihahmoa odotettiin suurella mielenkiinnolla ja tänä vuonna hän osallistuu sketsihahmokilpailuun hahmollaan, joka on Pönttö-niminen koira. 

– Aina valitetaan siitä, että kun Hämäläinen tekee niin negatiivisia hahmoja, niin tämä ei ainakaan ole negatiivinen, näyttelijä nauroi kertoessaan Pöntöstä MTV Uutisille ensimmäisen suoran lähetyksen jälkeen.

Pöntössä on useita piirteitä, jotka ovat toimineet haasteina näyttelijälle. Hämäläinen on esimerkiksi tehnyt hahmon asun itse. 

– Siis mähän olen ihan sekaisin. Aika todella suuritöinen, niinkuin todella. Mä siis ehkä oikeasti sain jonkun jännetuppitulehduksen. 

Hämäläisen näyttelijäkollegat Antti Tuomas Heikkinen ja Heikki Ranta puolestaan kertovat, että muut näyttelijät sen sijaan ovat saaneet kotiinviemisinä kasan Pöntön karvoja. 

– Siis Tökä (Mikko Töyssy) oli mennyt kotiinsa ja sitten hänen puolisonsa oli ihmetellyt, että missä olet ollut kun sä olet täynnä tuollaista karvaa. Mutta joo, Pöntön karvaa se on, mutta eikö oikeistakin koirista lähde aika paljon karvaa?

Haastavan asun toteutuksen lisäksi myös asento, jossa Pönttö liikkuu nelinkontin, on Hämäläiselle melko fyysinen esittää.

– Siis mua sattuu ihan hirveästi tälläkin hetkellä hartioihin, selkään ja käsiin. 

Putous MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa lauantaisin kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat