(EMI 1946-1963/2007)
Olivier Dahanin tuore elokuva Pariisin varpunen on nostanut Edith Piafin suosiota myös Suomessa. Jos innostuit Piafin musiikista elokuvan nähtyäsi tai muusta syystä haluat täydentää levykokoelmaasi Piafin musiikilla, on tämä uusi kokoelma suhteellisen onnistunut paketti. Kolme cd:tä sisältävät 45 kappaletta varpusen uran varrelta. Mukana ovat niin suurimmat hitit kuin ilahduttava määrä vähemmän tunnetuksi jääneitä mutta silti merkittäviä Piaf-tulkintoja.
Piafin levyura alkoi 30-luvun puolivälissä, mutta kuten lähes kaikilla muillakin kokoelmilla, hänen uransa ensimmäiset kymmenen vuotta jätetään tällä kokoelmalla huomiotta. Ainoa viittaus hänen aikaisempiin levytyksiinsä on yksi Piafin uran kulmakivistä, alun perin vuonna 1940 levytetty L'Accordeoniste, josta kokoelmalla on vuonna 1955 tehty livelevytys. Sodan jälkeen Piafin levytysurasta huolehtinut EMI ei siis vieläkään ole saanut aikaiseksi yhteistyötä laulajan aikaisempien levy-yhtiöiden kanssa, jotta olisi saatu aikaiseksi koko uran kattava kokoelmalevy. Nyt kokoelmalta puuttuvat mm. sellaiset Piaf-hitit kuin Les mômes de la cloche (1936), Mon légionnaire (1937) ja De l'autre côté de la rue (1945).
Suurimmat Piaf-hitit osuvat kuitenkin sodan jälkeisille vuosille 1946-1963. Pakollisia kappaleita kokoelmalla ovat suomalaisillekin tutut ikivihreät La vie en rose (1946), Non je ne regrette rien (1960), Milord (1959), Padam padam (1951), Hymne à l'amour (1950) ja Sous le ciel de Paris (1954), jotka on sijoitettu levylle hämäävän epäkronologiseen järjestykseen. Myös levyn tuntemattomammat kappaleet on hyvin valittu: Dahanin elokuvan dramaattisesti aloittava Miséricorde (1957) on levyllä mukana. Piafin repertuaarin äärilaitoja edustavat Pariisin tunnelmaa iloisesti kuvaava Un refrain courait dans les rues (1947) ja dramaattinen Mea Culpa (1954). Muita harvemmin Suomessa kuultuja helmiä ovat kepeästi etenevä Johnny tu n'es pas un ange (1953) ja Ranskan vallankumouksen tunnelmiin palaava raivokas Le ça ira (1954).
Kansilehtinen on ulkoasullisesti karu, muutaman mustavalkoisen kuvan lisäksi kannessa on kolme ranskankielistä kirjoitusta tähden urasta ja musiikista. Vaikka kysymys onkin ranskalaisen chansonmusiikin ikonista, olisi kansilehtisessä kiva olla kappale-esittelyt myös englanniksi, jolloin Piafin ura ja musiikki avautuisi myös niille kuulijoille, jotka eivät ranskaa osaa.
Siitä huolimatta, että Platinum collection unohtaa täysin Edith Piafin uran ensimmäisen kolmanneksen, on se tällä hetkellä paras Pariisin varpusen uraa luotaava kokoelma, mitä Suomen kaupoista löytyy. Se peittoaa esimerkiksi Dahanin elokuvan soundtrack-albumin, joka koostuu vain osittain Piafin alkuperäislevytyksistä (ja osa niistäkin englanninkielisinä versioina) ja loppuosa on täytetty elokuvan instrumentaalitaustoilla.
Teksti: Mikko Suhonen