Duuma hyväksyi Venäjän perustuslakiuudistuksen: maininnat uskosta Jumalaan ja avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä

Venäjällä parlamentin alahuone duuma on hyväksynyt maan perustuslain uudistuspaketin kolmannessa ja viimeisessä käsittelyssä.

Kansanedustajista 383 äänesti esitysten puolesta ja 43 pidättäytyi äänestämästä. Kukaan ei äänestänyt vastaan.

Duumasta uudistusehdotukset menevät parlamentin ylähuoneeseen liittoneuvostoon, joka aikoo käsitellä asiaa vielä tämän päivän aikana.

Perustuslakipakettiin hyväksyttiin eilen muutos, joka mahdollistaa presidentti Vladimir Putinin asettumisen ehdolle myös seuraavissa, vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Ehdotuksen mukaan presidentin virkakausien rajoitus enimmillään kahteen ei koske virkaa perustuslakia muutettaessa hoitanutta henkilöä.

Putin ei ole vielä kertonut, aikoo hän pyrkiä viidennelle presidenttikaudelle.

Muita muutoksia perustuslakiin ovat muun muassa maininta venäläisten uskosta Jumalaan sekä avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä instituutiona. Lisäksi perustuslaissa mainitaan eläkkeiden indeksitarkistuksista ja minimipalkasta. Muutosehdotuksissa todetaan myös Venäjän lain määräysten menevän kansainvälisten säädösten edelle.

Lue myös:

    Uusimmat