Dopingpannasta vapautunut hiihdon MM-mitalisti paineli heti Venäjälle kisaamaan – näin kävi

Aleksei Poltoranin hiihti dopingpannasta vapautumisensa jälkeen ensimmäisessä virallisessa kilpailussaan Venäjän Peresvetissä. 35-vuotias kazakstanilainen sijoittui 13:nneksi Aleksandr Legkovin nimikkokisassa 30 kilometrin matkalla, Championat kertoo.

Poltoranin oli yksi veridopingista Seefeldin vuoden 2019 MM-kisojen yhteydessä kiinni jääneistä hiihtäjistä ja sai neljän vuoden kilpailukiellon. Panna umpeutui maaliskuun alussa, ja Poltoranin palasi nyt tositoimiin.

Poltoranin sijoittui Venäjän Peresvetissä Moskovan alueella lauantaina käydyssä Aleksandr Legkovin nimikkokisassa 30 kilometrillä 13:nneksi. Kisan voittoon hiihti Artjom Maltsev, toiseksi sijoittui Anton TImashov ja Sergei Volkov oli kolmas.

Itse Legkov oli paras 35–39-vuotiaiden miesten ikäkategoriassa, Nikita Krjukov siinä toinen ja Poltoranin kolmas.

Kilpailussa oli Championatin mukaan noin 1 500 osallistujaa, sekä ammattilaisia että amatöörejä.

Ruotsin Viaplay uutisoi taannoin, että Poltoraninilla olisi suunnitelmana palata myös maailmancupiin. Poltoranin on kaksinkertainen MM-pronssimitalisti vuodelta 2013, jolloin hän saavutti mitalit Val di Fiemmessä parisprintistä ja 50 kilometriltä.


Lue myös:

    Uusimmat