Divaanien suosio hiipuu: Tällaisia sohvia suomalaiset himoitsevat

Sohva on suomalaisissa olohuoneissa tärkeä elementti, jonka valintaan käytetään rauhassa aikaa. Millaiset sohvat suomalaisille kelpaavat?

Iskun valikoimajohtaja Ilari Jääskeläinen on seurannut suomalaisia sohvatrendejä aitiopaikalta jo 12 vuoden ajan.

– Kymmenen vuotta sitten suomalaiset ostivat sohvaryhmiä, joihin kuului kahden ja kolmen hengen sohvat. Välissä taas divaanisohvat olivat todella suuressa suosiossa. Nyt ostetaan kolmen hengen sohvia, joihin yhdistetään esimerkiksi pari lepotuolia. Divaanisohvat ovat edelleen merkittävä osuus myynnistä, mutta kolmen hengen sohvat kasvattavat suosiotaan pikkuhiljaa. 

Myös Askon tuotepäällikkö Sami Markula vahvistaa divaanisohvien suosion alkaneen hiipua. 

Leveät käsinojat historiaa

Muutosta on tapahtunut myös sohvien muotoilukielessä.

– Pitkään sohvat olivat hyvin yksinkertaisen näköisiä leveällä ja suoralla käsinojalla. Nyt ihmiset haluavat selvästi jotain muuta. Suosiossa ovat sirommat ja kapeammat käsinojat, joissa saa olla enemmän muotoilua. Samalla sohvista on tullut ilmavampia, niiden maavara on kasvanut eli jalat ovat korkeampia, Ilari Jääskeläinen kertoo.

Myös Vepsäläisellä on huomattu sirompien, korkeampijalkaisten sohvien kasvanut kysyntä.

– Pari vuotta sitten sohvan runko ulottui lattiaan asti, nyt mallistoon on tullut myös pienempiä, korkeampijalkaisia malleja, jotka tyylillisesti ovat 50-luvun henkeä, kertoo Helena Lundahl Vepsäläiseltä.

Sotkan tuotepäällikkö Satu Paajanen sanoo suomalaisten sohvamaun jakautuvan  kahteen. Kaupaksi käyvät niin muhkeat niin sanotut löhösohvat kuin viime aikoina päätään nostaneet kevytrakenteisemmat ja ilmavammat mallit.

– Tila ratkaisee paljon. Esimerkiksi kerrostaloasunnoissa sirommat sohvat ovat kysytty vaihtoehto. Asiakkaat myös arvostavat sitä, että sohvanalusen voi imuroida helposti.

Laatutietoisuus kasvaa

Iskun Ilari Jääskeläinen sanoo asiakkaiden laatutietoisuuden kasvaneen. Suomalaiset haluavat yhä räätälöidympiä ja persoonallisempia sohvia. 

– Asiakkaat tietävät, että sohvia saa monilla eri pehmusteilla, kankailla ja jalkavaihtoehdoilla. Myös kiinnostus materiaalien alkuperää kohtaan kasvaa pikkuhiljaa.

Väreissä suomalaiset luottavat neutraaleihin sävyihin vuodesta toiseen. Luonnonvaalea, harmaan eri sävyt, beige ja musta pitävät pintansa. 

– Rohkeat sisustajat käyttävät puhtaanvalkoista, mutta yleensä suomalaiset ovat konservatiivisia ja päätyvät turvallisiin vaihtoehtoihin. Sohva on sen verran hallitseva elementti, Sami Markula sanoo. 

Vaikka sohvat ovat useimmiten neutraalinvärisiä, voi niissä olla mielenkiintoisia yksityiskohtia.

– Materiaalit voivat olla struktuuriltaan eläväisen näköisiä, vaikka sohva olisikin yksivärisen oloinen, Satu Paajanen Sotkalta toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat