Danny: 60-luvun fanit olivat villimpiä
Festarikeikat ovat tulleet Dannylle 45 vuoden uran aikana hyvin tutuiksi. Samassa ajassa fanien käyttäytyminen on muuttunut hillitymmäksi. Dannyn mukaan 60-luvulla nuorison asenne oli vapautuneempi, villimpi ja innostuneempi esiintyjiä kohtaan.
Vuosikymmenten varrella festareiden määrä on moninkertaistunut. Turun Ruisrock oli Suomen festarihistorian uranuurtaja, minkä jälkeen lähes jokainen kunta halusi antaa panoksensa kesän juhlistamiseksi. Festareiden tarjonta on myös ajan mittaan monipuolistunut, tänä päivänä tapahtumia on klassisesta musiikista rockfestivaaleihin ja marginaalimusiikkiin.
– Esiintyjän näkökulmasta nykyiset festivaalit ovat melko esimerkillisesti hoidettuja, etenkin Raumanmeren juhannus oli. Kaikki suomalaiset esiintyjät halusivat mielellään Raumanmeren juhannukseen. Siellä kiinnitettiin erityisen paljon huomiota tarjoiluun, takatiloihin ja asenne oli poikkeuksellisen hyvin artisteja kunnioittava.
Dannyn uran alussa Suomessa oli 3 000 tanssilavaa, nyt niitä on hieman toistasataa. Painopistemuutos ihmisten tarpeissa näkyy esiintymispaikkojen määrissä. Myös fanien käyttäytyminen on muuttunut ajan mittaan, mutta Danny on tyytyväinen siihen, että hänen musiikistaan nautitaan yhä 45 vuoden uran jälkeen.
– Fanien mieliala on edelleen hyvin musiikkimyönteinen, mutta 60-luvun alun asenne nuorisolla esittäjiä kohtaan oli paljon vapautuneempaa, villimpää ja innostuneempaa, koska nuoriso oli saanut oman kulttuurinsaransa, jota synnytti ja ylläpiti nuoriso itse.
"Täysillä mennään taas"
Danny saa faneiltaan sähköpostia ja lahjoja, joiden tavoitteena on kannustaa ja innostaa eteenpäin. Kannustus on tervetullutta, sillä siitä mies saa energiaa.
– Jokainen tietää, että tämä ala on maailman vaativimpia pysyä mukana, koska uusiutumisvauhti on niin huikea.
Fanilahjojen kirjo on uskomattoman laaja, johtuen varmasti siitä, että mies on tehnyt 45-vuotisen uran. Ihailijat ovat lähettäneet miehelle villapaitoja, pipoja, käsineitä, sukkia, leivonnaisia, pienoisnukkeja, leikekirjoja, äänitteitä, runoja ja lähestulkoon mitä vaan, jopa rahaa kirjekuoressa.
– 45 vuotta sitten, kun olin nuori ja elettiin Beatles-aikaa, se oli estotonta ja villiä. Vuosien mittaan 60-luvun fanit ovat aikuistuneet ja konserteissa käy nyt kolme sukupolvea.
Parhaillaan Danny valmistelee Miljoonarockissa 31.6. esitettävää show'ta, joka tulee olemaan kunnianosoitus miehen oppi-isille. Show'ssa on mukana kaikkiaan 26 ihmistä, ja esitys lähtee liikkeelle siitä, kun Chuck Berry vyöryttää Beethovenin sivuun.
– Täysillä mennään nyt taas, tämä on 45. show, jonka olen kirjoittanut.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää