Lauluyhtye Club For Five tuo joulun faneilleen nyt myös maisteltavassa muodossa. Kirsikkaglögi on nimeltään Jouluna, ja se on Michelin-kokki Markus Aremon luomus.
Suositun a cappella -lauluyhtye Club For Fiven uusi joululevy Jouluna julkaistiin marraskuussa ja se myi heti kultaa. Yhtye halusi taltioida albumille tärkeitä ja merkityksellisiä joululauluja. Jouluna-levyä nauhoitettiin keskellä kesää, joten oikeaan tunnelmaan päästäkseen oli mukavaa syödä esimerkiksi pipareita ja juoda teetä ja glögiä. Siitä heräsi halu jakaa fiiliksiä ja makuja myös jo käsitteeksi muodostuneella joulukiertueella, joten poppoo alkoi ideoida makuja, jotka toisi mukanaan konserttiin.
– Vaimollani ja minulla on ollut ilo tutustua Michelin-kokki Markus Aremoon jo muutama vuosi sitten. Hänen ruokafilosofiansa, tunteella, intohimolla ja tinkimättömällä ammattitaidolla rehellisiä makuja on täysin linjassa oman tapani kanssa tehdä musiikkia, joten uskaltauduimme pyytämään häntä valmistamaan yhtyeelle oman Jouluna-glögin. Markus teki meille koe-erän ja rakastuimme hänen kirsikkaglögiinsä välittömasti. Halusimme pitää tämän vuoden tarjonnan hyvin eksklusiivisena, joten glögiä valmistettiin vain 200 pulloa, joista tällä hetkellä on enää kourallinen jäljellä, Club For Fiven Tuukka Haapaniemi kertoo.
Yhtye on nauttinut levynteon lomassa glögiä tänäkin vuonna pitkin kesää. Toinen jouluinen maku, jota kiertueella tarjoillaan on Jouluna-tee, joka on myöskin varta vasten yhtyeelle valmistettu ja jonka he tekivät yhteistyössä Théhuoneen kanssa.
– Sekä glögi että tee ovat meidän makumaailmamme mukaisia, ja on ilo päästä jakamaan ne yleisön kanssa.
On mahdollista, että tulevina vuosia glögiä tehdään isompiakin eriä.
– Tästä täytyy puhua Markuksen kanssa, mutta toivoisin näin. Glögi on ollut huippusuosittua ja on upeaa huomata, että yleisö innostuu samoista asioista kuin me. Kuten todettu, joulu on meille myös makuja, Tuukka sanoo.
Parhaillaan joulukiertueella oleva Club For Five on nauttinut suunnattomasti jouluun valmistautumisesta ja Suomen kiertämisestä.
– Meillä on ollut huippukivaa ja tunnelmallista kiertää ympäri Suomea jakamassa jouluun valmistautumisen ihania tunteita. Sekä konserttikokonaisuus valoineen ja videotekniikoineen että levy ovat saaneet erinomaisen vstaanoton. Jouluna-albumi myi viikossa kultaa, tästä suuri ja nöyrä kiitos kuulijoillemme.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää