Clevelandin siepattuja pidettiin kahleissa kellarissa

Vuosikymmen sitten siepattujen amerikkalaisnaisten kohtalosta on alkanut paljastua järkyttäviä yksityiskohtia. Heitä pidettiin usein kahleissa ja nälässä.

Yksityiskohtia naisten kymmenen vuoden vankeudesta on kertonut uutistoimisto Reutersille Clevelandin kaupunginvaltuuston edustaja Brian Cummins. Hän kertoo lukeneensa poliisiraportin alustavista kuulusteluista ja saaneensa tietoja useista muistakin poliisilähteistä.

Cumminsin mukaan yksi naisista sai ainakin viisi keskenmenoa, kun sieppaaja Ariel Castro hakkasi tätä eikä antanut viikkokausiin ruokaa. Yhden naisen, Amanda Berryn, tyttövauva syntyi joulupäivänä 2006. Isyystestillä todistetaan lapsen isän.

Kaikkia kolmea naista pidettiin pitkiä aikoja talon kellarissa - köysissä ja usein nälissään. Uhrit pidettiin erillään toisistaan aina kun sieppaaja Castro ei voinut valvoa heitä.

Naiset saivat jättää talon kymmenen vuoden aikana vain kaksi kertaa - tuolloinkin he saivat mennä autotalliin, naamioituneina peruukein ja hatuin. Naapurit luulivat Castron asuvan talossa yksin.

– Viime maanantai, kun Amanda Berry onnistui huutaa naapuri paikalle ja soittaa hätäkeskukseen, oli tosiaan ainoa mahdollisuus paeta, vakuutti Clevelandin apulaispoliisipäällikkö Ed Tomba.

Koulubussin kuljettajana toimiva Castro sieppasi alaikäiset tytöt vuosikymmen sitten tarjoamalla heille kyytiä.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat