Claudialle tehtiin kuusi aivoleikkausta – opiskelee nyt lääkäriksi samassa sairaalassa, jossa hänet leikattiin

Unitutkija: Väsymys muuttunut Suomessa epidemiaksi 10:37
Timo Niemelä sai diagnoosin kroonisesta väsymysoireyhtymästä vuonna 2010. Lääkäri luuli oireita ensin masennukseksi. Niemelä vieraili Huomenta Suomessa elokuussa 2017.

Claudiaa kehotettiin unohtamaan haave lääkärin urasta vakavan sairauden vuoksi. Unelma lääkärin ammatista ei kuitenkaan kuollut, päinvastoin; Claudia pääsi opiskelemaan samaan yliopistoon, jonka sairaala hoiti häntä!

Claudia Martinez halusi lapsesta saakka lääkäriksi. Nyt 28-vuotiaan naisen unelma on toteutumassa, vaikka tie ei todellakaan ollut helppo, kertoo Fox News.

Sai selittämättömiä kohtauksia

Opiskellessaan ensimmäistä korkeakoulututkintoaan Houstonin yliopistossa Claudia alkoi kärsiä omituisista oireista. Ensimmäisenä vuonna hän sai kohtauksen, jota hoidettiin kokeellisella leikkauksella; kolmantena vuonnaan hän halvaantui kaulasta alaspäin.

Sitkeä Claudia kuitenkin opetteli kävelemään, syömään ja pukemaan itsensä uudelleen.

Claudialla diagnosoitiin Arnold-Chiarin epämuodostuma

Päänsärkyjen ja muiden vaikeiden oireiden vaivaamalla Claudialla diagnosoitiin lopulta Arnold-Chiarin epämuodostuma, jossa aivojen kudosta työntyy selkäydinkanavaan. Tilan vuoksi hän voisi jopa vammautua pysyvästi.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Claudia leikattiin lopulta kokonaiset kuusi kertaa. Hän ramppasi sairaalassa, mutta valmistui silti hyvin arvosanoin.

Moni kuitenkin varoitti Claudiaa siitä, että hänen pitäisi valita itselleen uusi ala, jota opiskella.

Ei luopunut unelmistaan

Unelma lääkärin ammatista ei kuitenkaan kuollut. Claudia haki ja pääsi opiskelemaan Teksasin yliopistoon, jonka sairaala hoiti häntä.

– Matkani on ollut pitkä ja tuntunut toisinaan mahdottomalta, mutta tulevat potilaani saavat minut jatkamaan, Claudia kuvailee.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Olen oppinut, ettei parantavaa hoitoa välttämättä tarvita. Tarvitsemme mukaan ottamista, kärsivällisyyttä, saatavuutta ja yksilöitä, jotka ovat valmiita tekemään työtä ja antamaan meille asialliset olosuhteet, joihin meillä lainkin mukaan on oikeus.

"Elämä voi olla taas kaunista"

Hän on järjestänyt myös tukikävelyjä samasta sairaudesta kärsiville ja kerännyt yli 55 000 dollaria sen tutkimuksen hyväksi. Nyt Claudia haluaisi erikoistua auttamaan potilaita, jotka ovat samassa tilassa kuin hän itse oli.

– Haluan auttaa heitä näkemään, että vaikka kaikki voikin olla vähän erilaista, elämä voi olla taas kaunista, Claudia kuvaa Instagramissa.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Vaikeudet ovat siunaus valepuvussa.

Jos kaikki etenee suunnitellusti, Claudia valmistuu vuoden 2020 keväällä.

Lue myös:

    Uusimmat