Clapton esti laittoman maahantulon ja pelasti piilottelijat – tässä ovat vuoden 2022 suloiset virkakoirat

Vuoden rajakoira 2022 on saksanpaimenkoira Tuntemattoman Isosomppi, kutsumanimeltään Clapton.

Nelivuotias Clapton ja sen ohjaaja, vanhempi merivartija Sampsa Könönen, työskentelevät Suomenlahden merivartiostossa Porkkalan merivartioasemalla.

Clapton on yksi Kennelliiton palkitsemista vuoden 2022 virkakoirista.

Kennelliitto kertoo, että Clapton on koulutettu kaikenlaiseen henkilöetsintään, minkä lisäksi sille on koulutettu huumausaineiden etsintä sekä rikospaikkatutkinta.

Viime vuonna Clapton esti laittoman maahantulon, kun se löysi henkilöt, jotka olivat piiloutuneet rekan perävaunun akselin päälle. Kennelliiton tiedotteen mukaan vaarallinen piilopaikka olisi voinut olla kohtalokas, ellei Clapton olisi löytänyt piiloutuneita.

Clapton on korona-aikana suorittanut sisärajatarkastuksia ja löytänyt ihmisiä ja huumausaineita maahan tulleesta raskaasta liikenteestä.

Kennelliitto palkitsee vuosittain Vuoden virkakoirat. Tänä vuonna palkinnon saavat Vuoden rajakoira Claptonin lisäksi tullikoira Hessu, sotakoira Oikku, vankilakoira Hippi ja poliisikoira Sampo. Kaikki koirat ovat toimineet tehtävässään ansiokkaasti ihmisen apuna.

Palkittavat koirat ovat valinneet Tulli, Puolustusvoimat, Rikosseuraamuslaitos, Poliisi ja Rajavartiolaitos.

Koirat vastaanottavat palkintonsa joulukuun alussa Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Lue myös:

    Uusimmat