USA 2003. Ohjaus: Eli Roth. Käsikirjoitus: Roth, Randy Pearlstein. Kuvaus: Scott Kevan. Leikkaus: Ryan Folsey. Musiikki: Angelo Badalamenti, Nathan Farr. Pääosissa: Rider Strong, Jordan Ladd, Joey Kern, Cerina Vincent, James DeBello, Arie Verveen, Giuseppe Winston. Kesto: 95 min.
AIDS, Ebola, SARS, lintuinfluenssa - tarttuvat taudit tarjoavat kiitollista materiaalia kauhuelokuvalle, joskin niitä on sittenkin käytetty kovin niukasti hyväksi. Onko niin, että pisaratartunta ei pelota valkokankaalle vietynä tarpeeksi? Vai ovatko todelliset katastrofit karanteeneineen ja puhdistuksineen liian tabuja aiheita trillerille? Tuskinpa vaan. Eli Rothin kauhupläjäys pyrkii ottamaan kaikki tehot irti tartunnan inhasta tematiikasta.
Viisi nuorta opiskelijaa päättää lähteä mökkilomalle luonnon helmaan. Suunnitelmissa on kunnon biletystä asiaankuuluvine huumehöyryisine sekstailuineen. Miljöönä tietenkin tuntematon takametsä a' la Syvä joki. Kun paikalle toikkaroi verinen metsästäjä, reagoivat säikähtäneet ystävykset äärimmäisellä tavalla. Oudolla muukalaisella on mitä ilmeisimmin jokin kauhea tauti, joka aiheuttaa hillitöntä verenvuotoa. Ja, arvasit oikein, se tarttuu herkemmin kuin haukotus.
Kyseessä on, ei enempää eikä vähempää, kuin tappava lihansyöjävirus. Raatolaskuri pyörähtää päälle, kun kunnon tyttö Karen (Jordan Ladd) alkaa osoittaa ensimmäisiä oireita. Tyttö lukitaan liiteriin, mutta turhaan. Luvassa ovat varsinaiset kentuckylaiset verifestivaalit, joihin osallistuvat pian myös läheisen tuppukylän taula-aivot.
Cabin Fever on ohjaaja Eli Rothin ensimmäinen pitkä elokuva, joka on saanut sangen ekstaattisen vastaanoton alan leffafestareilla. Elokuvajuhlamenestys ei kuitenkaan ole automaattisesti autuaaksi tekevä asia, kuten Cabin Feverin esimerkki osoittaa. Rothin löysästi käsikirjoittama goretrilleri on hämmentävä inhokki monessakin eri mielessä. Oppi-isä David Lynchin kätilöinti ja itsensä Angelo Badalamentin hieno musiikki eivät kanna kovinkaan pitkälle.
Suurin ongelma piilee lajityypin valinnassa. Cabin Feveristä on vaikea sanoa, mihin genreen se loppujen lopuksi lukeutuu. Onko kyseessä kauhutrilleri vai kauhukomedia, satiiri vai kenties kunnianosoitus kauhun historialle? Leffa poukkoilee tunnelmasta toiseen hämmentävän mauttomasti. Kliseitä kierrätetään kyllästymiseen asti. Paikallisiin punaniskoihin kohdistuvan omituisen huumorinviljely ei sekään oikein osu, uppoamisesta nyt puhumattakaan.
Kysymysmerkiksi jää, pyrkiikö Roth kenties "pre-Sormusten herra" Peter Jacksonin jäljille. Visvan, mädän ja veren määrässä huidellaan lähes Aivokuolleen (1992) ja Bad Tasten (1987) ällötysluvuissa. Goresta ja splatter-kauhusta pitäminen on tietenkin makuasia, mutta jos niitä motivoivassa meiningissä ei ole mielenhäivääkään, on tuloksena typerää tarkoituksettomuutta. Ihan heti hampurilaisaterian jälkeen ei tätä 'taideteosta' siis kannata käydä katsomassa.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Columbia TriStar Nordisk Film Distributors Oy