Nimimerkki Sylit kertoi Studio55.fin syömishäiriöitä koskeneessa kyselyssä antaneensa oksentamalla itselleen luvan ahmia. Iso askel parantumisessa koitti, kun hammaslääkäri näki bulimian vaurioittamat hampaat.
Olen hieman alle 30-vuotias bulimiaa sairastava nainen. Olen aina ajatellut syömishäiriöt nuorten teinien ongelmiksi, kunnes eräänä päivänä havahduin siihen, että minun oma tekemiseni ei ollutkaan väliaikaista ja kontrolloitua. Vaan minä sairastin sitä, syömishäiriötä.
Olen vakituisessa työssä, olen opiskeluni suorittanut, en ole koskaan ollut mitenkään syrjäytynyt, ympärilläni on aina ollut hyviä ystäviä, minulla on ihana ja läheinen perhe, koen ylpeyttä monestakin saavutuksestani. Silti minä sairastuin.
Myönsin itselleni sairauden vasta parisen vuotta sitten, ja hoitoon hakeuduin vajaa vuosi sitten.
Syytä asiaan en ole itselleni vielä osannut selittää. Todennäköisesti kysymys on monenkin asian yhteistekijästä. Ulkonäkö, jatkuva laihduttaminen, stressi, elämäntilanne, ahdistus.
Olen sairastanut bulimiaa noin neljän vuoden ajan. Viimeiset kaksi vuotta ennen hoitoon hakeutumista menivät niin, että päivinä, jolloin söin kiinteää ruokaa, oksensin. Tämä käyttäytyminen oli päivittäistä. Välissä saattoi olla muutaman päivän ”paastoja”, jolloin söin vain nestemäistä ruokaa saadakseni ”tyhjän olon” kroppaani.
Koko päivä aamusta iltaan kulki tietyllä tavalla ruoka/syöminen/minäkuva mielessä. Kaikkea toimintaa ohjasi ruoka ja muka ulkonäkö. Tyytymättömyys itseensä, kontrollinen puuttuminen ja häpeä sekä syömisestä että oksentamisesta.
Oksentamisesta tuli normi
Kuluneet vuodet ovat muodostaneet minulle tarkkoja rutiineja ja pakkoneuroosimaisia tapoja. Oksentamisen olen ymmärtänyt jossain välissä myös olevan yhden näistä tavoista.