Britannian laivaston erikoisalus saapuu Suomeen – katso, miltä alus näyttää

Britannian erikoisalus vieraili Suomessa – katso miltä alus näyttää 1:05
Britannian laivaston erikoisalus vieraili Suomessa – katso miltä alus näyttää

Iso-Britannian kuninkaallisen laivaston maihinnousutukialus HMS Albion vierailee Helsingissä touko-kesäkuun vaihteessa. Laiva saapuu Suomeen maanantaina 31. toukokuuta.

Iso-Britannian Suomen suurlähetystö kertoo tiedotteessa, että vierailun tarkoituksena on vahvistaa Suomen ja Ison-Britannian välistä puolustusyhteistyötä.

– HMS Albionin paluu Helsinkiin osoittaa puolustusvoimiemme läheiset siteet. Iso-Britannia on sitoutunut tukemaan kumppaneitaan Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. Toivomme, että koronatilanteen kohenemisen myötä voimme jälleen järjestää yhteisiä harjoituksia myös Ison-Britannian johtaman JEF-joukon puitteissa, sanoo Ison-Britannian lähetystön puolustusasiamies, everstiluutnantti Stephen Boyle tiedotteessa. 

Koronarajoitusten vuoksi yleisöllä ei ole pääsyä alukselle, kuten aiemmin on ollut tapana.

Laivassa suomalaista teknologiaa

HMS Albion vieraili Suomessa edellisen kerran vuonna 2019. Vuonna 2001 käyttöön otetulla HMS Albionilla on noin 400 hengen miehistö.

Aluksessa on myös suomalaisen teollisuuden valmistamia osia, sillä aluksessa on Wärtsilän pää- ja apumoottorit sekä potkurit.

Vierailun aikana myös koronaturvallisuus on huomioitu, sillä aluksen miehistö on rokotettu ja koronatestattu ennen Suomeen saapumista.

Lue myös:

    Uusimmat