Britannia vahvistaa väitteet: Kolme iranilaisalusta yritti estää öljytankkerin kulun Persianlahdella
Kolme iranilaisalusta yritti estää Britannian öljytankkerin kulun Persianlahdella eilen, vahvistaa Britannian hallitus. Kaupallinen British Heritage -tankkeri oli Persianlahdella Hormuzinsalmessa, kun iranilaisalukset pyrkivät estämään sen etenemisen.
Hallituksen lausunnon mukaan tankkeria saattanut Britannian laivaston alus asettautui iranilaisalusten ja öljytankkerin väliin ja lähetti sanallisia varoituksia iranilaisaluksille, jotka käskystä perääntyivät.
Britannia sanoo olevansa huolissaan tapahtuneesta ja pyytää Iranin viranomaisia rauhoittelemaan alueen jännitteistä tilannetta.
Aiemmin tapauksesta kertoi uutiskanava CNN, jonka tiedot perustuivat kahteen yhdysvaltalaiseen viranomaislähteeseen. Alun perin kanava kertoi iranilaisaluksia olevan viisi, mutta se päivitti tietojaan Britannian julkistettua lausuntonsa. CNN raportoi lähteidensä sanoneen alusten kuuluvan Iranin vallankumouskaartille. Vallankumouskaarti kuitenkin kieltää, että sen aluksilla olisi mitään tekemistä tapauksen kanssa.
– 24 viime tunnin aikana ei ole ollut selkkauksia ulkomaisten alusten kanssa, ei myöskään brittialusten, kaarti totesi lausunnossaan.
Venäjä syyttää tilanteen kiristymisestä ja koko välikohtauksesta Yhdysvaltoja.
– Syyt tähän ovat hyvin selvät. Tämä on Washingtonin tarkoituksellinen ja suunniteltu tapa lisätä jännitteitä, sanoi varaulkoministeri Sergei Riabkov RIA Novostille.
Iranin Ruhani varoitti Britanniaa
Iranin presidentti Hasan Ruhani varoitti keskiviikkona Britanniaa seurauksista, kun se pysäytti iranilaisen supertankkerin Gibraltarilla viime viikolla. Iran on tuominnut pysäyttämisen ja pitää sitä laittomana.
Kansalliskaarti totesi Hormuzinsalmen tapauksen jälkeen, että Britannia ja Yhdysvallat vielä katuvat Gibraltarin tapahtumia. Puolivirallisen Fars-uutistoimiston mukaan kaartin edustaja sanoi, ettei vihollinen olisi pysäyttänyt tankkeria, jos se olisi lainkaan miettinyt asiaa etukäteen. Kaartilainen kutsui tapausta "typeryydeksi" ja lisäsi, että kyseistä ominaisuutta on Yhdysvaltain presidentillä aimo annos ja briteilläkin jonkin verran.
Tankkerin epäiltiin olleen matkalla Syyriaan lastinaan raakaöljyä. Iran on kiistänyt tämän ja sanonut, että määränpää oli muualla.
Aluksen arveltiin rikkovan EU:n Syyrian-vastaisia pakotteita, ja öljyn on arvioitu olevan peräisin Iranista.
Jännitteet Iranin ja erityisesti Yhdysvaltojen välillä ovat kiristyneet sen jälkeen, kun kaksi tankkeria joutui hyökkäysten kohteeksi Omaninlahdella kesäkuussa. Iskuista on syytetty Irania, joka on kiistänyt olleensa niiden takana.
Iran ilmoitti kesäkuun puolivälissä ampuneensa alas yhdysvaltalaisen lennokin, joka loukkasi maan ilmatilaa. Yhdysvaltojen mukaan lennokki lensi kansainvälisessä ilmatilassa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi tämän jälkeen, että Yhdysvallat oli valmiina tekemään sotilaallisen iskun Iraniin lennokin alas ampumisen vuoksi, mutta hän päätti viime minuuteilla perua hyökkäyksen.
Trump uhkaa pakotteiden kiristämisellä
Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA käsitteli hätäkokouksessaan keskiviikkona Iranin ydinsopimusta mutta ei tehnyt merkittäviä päätöksiä asian suhteen.
Iran on viime aikoina alkanut rikkoa sopimuksen ehtoja, koska Yhdysvallat on lisännyt Iranin vastaisia pakotteita. Iran esimerkiksi ylitti maanantaina maalle vuoden 2015 kansainvälisessä ydinsopimuksessa asetetun uraanin väkevöinnin 3,67 prosentin rajan.
Yhdysvallat vetäytyi Iranin ja kansainvälisen yhteisön välisestä ydinsopimuksesta viime vuoden toukokuussa ja otti jälleen käyttöön maan vastaiset pakotteet.
Keskiviikkona presidentti Trump uhosi kiristävänsä Iranin vastaisia pakotteita lisää.
Uusimmat
-
13:50
Kuka saa kirjallisuuden Nobel-palkinnon? Suora lähetys noin kello 14 alkaen
-
13:48
Potkut jopa 200:lle: Asko- ja Sotka-ketjujen taustayhtiö aloittaa muutosneuvottelut
-
13:43
Tähtivahti saatiin kiinni tupakka huulessa – näin hän kommentoi
-
13:42
Milton-hurrikaanin keskus siirtymässä kohti merta – MTV seuraa
-
13:20
Tänne avataan Suomen suurin sähköautojen latausasema
-
13:04
Jalkansa menettänyt "Luutnantti Dan" selvisi Milton-hurrikaanista
-
13:03
Krista Pärmäkoski puhuu suuresta haaveestaan – "Sen takia olen myös kipuillut uran jatkamisen kanssa"
-
12:55
Rafael Nadal lopettaa uransa!
-
12:47
Kiira Korven ex-mies Arthur Borges meni naimisiin – hääkuvat julki!
-
12:41
Göteborgissa ammuttiin laukauksia israelilaisyrityksen luona – alaikäinen otettu kiinni
-
12:35
Paljain silmin näkyvä pyrstötähti voi ilmestyä huomenna Suomen iltataivaalle
-
12:32
Espoossa satanut yli 50 millimetriä vuorokaudessa: Sähköttä noin 8 000 taloutta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
12:22
Syyttäjä: Mies tappoi toisen yhdeksällä puukoniskulla Oulussa
-
12:08
Savonlinnan keskussairaala turvautui varavoimaan syymyräkän keskellä
-
12:03
Mistä lisää vauvoja Suomeen? Selvityshenkilöltä 20 toimenpidettä
-
11:54
Aivosyöpään sairastuneen Pentti Matikaisen muhkea riita Jääkiekkoliiton kanssa: Satojen tuhansien eurojen menetykset
-
11:52
Kerava havittelee pienydinvoimalaa
-
11:47
Tuhannet jonottivat kodintekniikkaa Espoossa – "Sitkein sissi" saapui 40 tuntia etukäteen napapiirivarusteissa
-
11:43
Karu loukkaantuminen NHL:ssä – nyrkit heiluivat sen jälkeen
-
11:34
Poliisin juoppoputkaan joutuneiden vessaistunnot tallentuivat valvontakameraan – Äänekoskella ongelmana myös ruoka
-
Lataa lisää