Breivikin pyyntöä päästä ehdonalaiseen käsiteltiin Norjassa – päätöstä odotetaan ensi viikolla

Utøyan terrori-iskusta 10 vuotta – saarelta hengissä selvinnyt Astrid kertoo, miksi tapahtuneesta on tärkeää puhua 5:07
Utoyan terrori-iskusta kymmenen vuotta – saarelta hengissä selvinnyt Astrid kertoi heinäkuussa 2021, miksi tapahtuneesta on tärkeää puhua

Norjassa käräjäoikeus käsitteli torstaina joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin pyyntöä päästä suorittamaan tuomiotaan ehdonalaiseen.

Breivik surmasi 77 ihmistä vuonna 2011 tekemässään iskussa Oslossa ja Utöyan saarella. Hänet on tuomittu 21 vuoden vankeuteen. Vankeustuomiota voidaan jatkaa niin kauan, kun Breivikin katsotaan olevan uhka yhteiskunnalle.

Syyttäjä Hulda Karlsdottirin mukaan Breivikin pyyntö päästä ehdonalaiseen on silkka pr-temppu, jolla hän haluaa vain saada huomiota äärinäkemyksilleen. 

Päätöstä ehdonalaispyyntöön liittyen odotetaan ensi viikolla. Breivikin pyyntöön suostumista on pidetty epätodennäköisenä. Niin vankilaviranomaiset kuin psykiatri ovat arvioineet, että Breivik on yhä erittäin vaarallinen.

Breivik itse on sanonut, että hän on "etääntynyt väkivallasta". Oikeudenkäynnin aluksi tiistaina hän kuitenkin tervehti tuomareita natsitervehdyksellä ja piti pitkiä ääriajatteluaan myötäileviä puheita. 

Lue myös:

    Uusimmat