Sony Pictures, 2011. Ohjaus Shane Dax Taylor. Käsikirjoitus W. Earl Brown. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1. Ääni DD 5.1. Kesto 91 min.
Sony Pictures, 2011. Ohjaus Shane Dax Taylor. Käsikirjoitus W. Earl Brown. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1. Ääni DD 5.1. Kesto 91 min.
Johnny Cash on kuollut, mutta kantrimusiikki ja –elokuvat ovat kokeneet uuden tulemisen, siitä osoituksena parin vuoden takainen loistava Crazy Heart sekä nyt tämä Bloodworth, joka tosin ei päässyt ihan samoille lukemille kuin edellä mainittu Jeff Bridgesin tähdittämä leffa. Syykin on selvä, Bloodworth on hieman hölmö ja sekava elokuva.
Pääosassa ovat legendaarisen Kris Kristoffersonin esittämä kantrimuusikko E.F. Bloodworth ja hänen sekopäinen Tenneseen peräkylällä asuva perheensä, jolle on jäänyt todella paha trauma salaviinaa keittelevän isän häipymisestä maisemista 40 vuotta takaperin. Nyt E.F. on saaanut sairaskohtauksen ja päättänyt palata kotiin. Paluusta saavat tietää pojat Brady (W. Earl Brown) ja Warren (Val Kilmer). Brady kertoo isän paluusta kolmannelle pojalle Boydille (Dwight Yoakam), mutta ei äidilleen Julialle (Francis Conroy), joka on edelleen huonona aviomiehensä lähdöstä.
Boydin poika Fleming (Reece Daniel Thompson) vaikuttaa perheen ainoalta täysjärkiseltä jäseneltä vaikka onkin jättänyt koulun kesken ja tekee hanttihommia rahaa tienatakseen. Tavoitteena on kuitenkin pääsy yliopistoon ja pois peräkylän ja perheen ahdistavasta ikeestä.
Keikarimainen Warren saapuu Boydin ja Flemingin kotiin yhdessä uuden naisystävänsä Hazelin (Hilarie Burton) kanssa ja nappaa Flemingin mukaansa. Hazelin ollessa täysin ulalla heroiinin vaikutuksen alaisena, miehet päätyvät Warrenin ex-heilan Louisen (Sheila Kelley) luokse, jossa Fleming tapaa tämän tyttären, Raven Halfacren (Hilary Duff), jonka kanssa synkkaa heti.
Juoni jatkuu vielä uskomattomien tarinankäänteiden myötä kohti loppuratkaisua, joka sekin on aikamoisen hölmö. Näyttelijäsuoritukset ovat kyllä kautta elokuvan mitä parhaimpia, erityisesti pitää kehua vanhaa baarinpitäjä Itchyä, tv-sarja Villi pohjolasta tuttua Barry Corbinia, skitsolta näyttävää Yoakamia sekä loistavasti kaljamahaisen keikarin roolin sopivaa Kilmeriä. Plussaa myös hyvälle musiikille, Kristoffersonin mies ja kitara –esitykset omasta sävellyksestään You Don’t Tell Me What To Do ovat elokuvan herkullisia lisukkeita. Miinusta puolestaan epäuskottavasti 17-vuotiasta teiniä näyttelevälle, ylähuuleensa täytettä survoneelle Duffille.
Ekstroista löytyvässä haastiksessa käsikirjoittaja-tuottaja-Brady eli W. Earl Brown (Scream-leffan kuvaaja-Kenny) ja ohjaaja Taylor kertovat, miten kirjan pohjalta olisi saanut monta elokuvaa, mutta he päättivät keskittyä isoisän ja pojanpojan kohtaamiseen ja heidän suhteen kehittymiseen. Hyvä idea, mutta jostain syystä sekin käsiteltiin kovin pintapuolisesti ja nopeasti, ihan kuin kaikki muutkin osat tässä elokuvassa. Tarinaan oli tungettu liian monta hahmoa omine juttuineen ja kaikki käytiin läpi nopeasti.
Leffan voi katsoa ohjaaja-Taylorin ja käsikirjoittaja-Brownin kommenttiraitaa kuunnellen. Vaihtoehtoinen alku ja loppu on tarjolla, kuten myös läjä poistettuja kohtauksia. Yleensä poistetut kohtaukset ovat aika turhia, mutta muutaman näistä olisi voinut jättää leikkaamatta, koska niistä olisi selvinnyt muutama aika oleellinen seikka. Ilmeisesti leffa ei saanut venyä kahden tunnin mittaan vaan piti pysyä 90 minuutin tietämillä.
Kristoffersonin leffaan säveltämän kappaleen vaiheista on katsottavissa seitsenminuuttinen dokumentti. Myös toinen elokuvassa kuultava kappale, Raven’s Song saa oman osionsa lisämateriaalipuolella. Erittäin hyvät lisukkeet tällä DVD:llä, varsinkin kun nykyään ekstroja ei juurikaan julkaisuilla näy.
Leffa: * * * ½
Ekstrat: * * * * ½