Uusi-Seelanti 2006. Ohjaus ja käsikirjoitus: Jonathan King. Tuotanto: Philippa Campbell. Kuvaus: Richard Bluck. Leikkaus: Chris Plummer. Musiikki: Victoria Kelly. Pääosissa: Nathan Meister, Danielle Mason, Peter Feeney, Tammy Davis, Glenis Levestam, Oliver Driver, Tandi Wright. Kesto: 87 min.
Lampaat muuttuvat verenhimoisiksi pedoiksi kökössä kauhuparodiassa, joka ei jaksa hirvittää saati naurattaa.
Kesän megaensi-illoille ei ole viime viikkoina löytynyt kovinkaan monta inspiroivaa vaihtoehtoa. Syyssesongin ensimmäisissä tulokkaissa ei niissäkään ole liiemmin kehumista. Heikon tason esimerkiksi kelpaa uusiseelantilainen Black Sheep – musta lammas, jonka vajaassa puolitoista¬tuntisessa pituudessa on kestämistä.
Leffa alkaa luonnonkauniilta lammasfarmilta, missä kymmenvuotias Henry-poika kaitsee määkijöitä yhdessä isänsä kanssa. Isoveli Angus on kateellinen pikkuveljen saamasta huomiosta. Hän yllättää Henryn sadistisella tempulla, joka aiheuttaa velipojalle vakavan trauman. Samana päivänä poikien lammasfarmari-isä kuolee tapaturmaisesti.
Elokuva hyppää 15 vuotta eteenpäin tarinan nykyhetkeen. Aikuinen Henry (Nathan Meister) palaa takaisin kotikonnuille vuosien poissaolon jälkeen. Lampaita sairaalloisesti kammoava nuorukainen haluaa myydä Angusille (Matthew Chamberlain) oman osuutensa farmista ja unohtaa katkeran menneisyytensä.
Samaan aikaan kaksi hipahtavaa eläinaktivistia, Experience (Danielle Mason) ja Grant (Oliver Driver), varastaa ongelmajätettä läheisestä eläinjalostuslaboratoriosta. Paetessaan laboratorion vartijoita Grant rikkoo jäteputkilon kohtalokkain seurauksin. Verenhimoinen lampaan mutanttisikiö karkaa laitumelle tartuttamaan terveet lajitoverinsa. Ennen niin säyseät ruohonmussuttajat muuttuvat äkkiä säälimättömiksi, raateleviksi pedoiksi, joiden rynnistykseltä ei kukaan ole turvassa. Tappajalampaiden puraisemat uhrit alkavat pian itsekin muistuttaa villavia nelijalkaisia…
Black Sheep – musta lammas jatkaa kotimaansa kauhuperinnettä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Jonathan King on lähtenyt tallaamaan Peter Jacksonin varhaisen splatter-tuotannon (Bad Taste, 1987; Meet the Feebles, 1989; Braindead, 1992) viitoittamaa polkua tutunoloisesti. Verta ja suolenpätkiä tarjoillaan absurdin tyylitellysti – lihaa säästämättä ja hyvästä mausta tinkien. Äänitehosteet venyvät ja paukkuvat, ja kuvalliset rinnastukset kutittelevat yökkäysrefleksiä. Menoa ryyditetään tuon tuosta b-luokan visvamaskeilla ja pistävällä pieruhuumorilla.
Parhaimmillaan Musta lammas on kohtauksissa, jossa näistä läpeensä kilteistä elikoista on saatu kerrassaan uhkaavan oloisia pelkkien lähikuvien ja oivaltavan valaistuksen avulla. Geenimanipuloidut "frankenlampaat" varastavat kohtauksen jos toisenkin tarinan mitäänsanomattomilta henkilökarikatyyreiltä. Dialogiin upotettuja surkeita vitsejä voi vältellä yrittämällä nautiskella komeista uusiseelantilaismaisemista, joita on ripoteltu karkean kokonaisuuden suvantokohtiin.
Teksti: Outi Heiskanen