Black Sabbath -kitaristi paljastaa Paranoid-biisin synnyn

Raskaan rockin legendaarisen bändin, Black Sabbathin yksi tunnetuimmista hiteistä on Paranoid, mutta miten kappale oikein syntyi?

Black Sabbathin kantava voima, kitaristi Tony Iommi kertoo oman ja yhtyeensä tarinan yhdessä T.J. Lammersin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Iron Man - Muistelmat (Like).

Black Sabbathissa on vuosien mittaan väkeä tullut ja mennyt oikein urakalla. Yhtyeessä on sen eri vaiheissa ollut pitkälti yli 20 musikanttia. Myös Tony Lommi vaikutti välillä muun muassa Jethro Tullin riveissä, mutta palasi pian Black Sabbathiin ja vaikutti biiseihin.

Sabbathin kakkosalbumi oli Paranoid, jonka nimibiisi nousi myös albumin tunnetuimmaksi

kappaleeksi. Kirjassa kitaristi muistelee sitä, kuinka tuottaja Rodger Bain viilasi levyä kasaan:

– Meillä ei ole tarpeeksi matskua. Eikö teitä irtoaisi vielä yksi biisi? Ihan vain joku lyhyt ralli.

Iommi muistelee, että Paranoidin tekemiseen meni nelisen minuuttia.

– Muut jätkät lähtivät lounaalle, ja meikä alkoi soittaa dadadadadadadada dadadadadadadada, dudududududududu dada da. Kun jätkät tulivat takaisin, soitin sen heille, ja he tykkäsivät siitä.

Bändin alkuajan musiikkia on leimannut poikkeuksellisen raskas, omintakeinen ja merkillisellä tavalla tönkkö kitarasoundi. Tönkköyteen paljastuu kirjassa kuitenkin hämmästyttävän looginen selitys: tehdastyössä tapahtunut onnettomuus, jossa Iommin käsi koki kovia.

– Soundini tulee osittain siitä, että olen opetellut soittamaan pääasiassa terveillä sormillani, siis etu- ja pikkusormella. Poikki menneitä sormia käytän lähinnä sooloiluun.

(MTV3–STT–ANTTI EEROLA)

Lue myös:

    Uusimmat