Biden ei tuo pikavoittoja Suomen viennille, uskoo Keskuskauppakamari

Maailmantalous ja Suomen vienti hyötyvät Yhdysvaltain vallanvaihdoksesta, mutta mitään pikavoittoja ei ole luvassa, arvioi Keskuskauppakamari.

Keskuskauppakamarin mukaan Joe Bidenin kauppapolitiikka on ennakoitavampaa kuin presidentti Donald Trumpin, mutta suurvaltajännitteet ja kauppakiistat eivät häviä mihinkään.

–  Euroopassa ja Suomessa on syytä iloita, kun Valkoisessa talossa aloittaa meidät tunteva ja meistä poliittista ja taloudellista kumppania hakeva presidentti, mutta mitään nopeita ratkaisuja terästulleihin ja muihin kauppakiistoihin EU:n kanssa tuskin on odotettavissa, muistuttaa Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori tiedotteessa.

Amerikkalaisia tuotteita amerikkalaisella työllä on myös demokraattien johtava periaate, jonka varaan myös presidentti Biden rakentaa Yhdysvaltain talouden elvytystoimet sekä talous- ja kauppapolitiikkansa. Täten ne Yhdysvalloissa toimivat yli 250 suomalaisyritystä, jotka jo nyt luovat työpaikkoja ja tuovat tuotantoa maahan, ovat ensisijaiset hyötyjät maan tulevista elvytystoimista.

–  Toki uutta vientikauppaa voi löytyä Bidenin hallinnon uusista infra- ja ilmastoinvestoinneista, mutta mitään helppoja mahdollisuuksia ei ole tarjolla, varsinkin kun maan julkiset hankinnat eivät suosi ulkomaisia toimijoita, Vuori arvioi.

Haasteena kolmiodraama EU-USA-Kiina

Haasteena Suomelle on kolmiodraama EU–Yhdysvallat–Kiina. Suomi on Euroopassa yksi niistä maista, jotka ovat eniten riippuvaisia Yhdysvaltain ja Kiinan talouksista.

Vaikka Suomen ulkomaankaupasta EU:n sisämarkkinoiden merkitys on yli 50 prosenttia, on Suomen talouskasvu vahvasti riippuvainen Yhdysvaltain ja Kiinan markkinoiden loppukysynnästä.

–  Kolmiodraamassa EU–USA–Kiina kaikki keskinäisten suhteiden jännitteet voivat vaikuttaa negatiivisesti Suomen talouteen, Vuori varoittaa.

Hänen mukaansa Suomen on syytä olla nyt erityisen valpas ja aktiivinen, kun EU päivittää kauppasuhteitaan niin Kiinan kuin Yhdysvaltain kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat