Suomi, 2013. Ohjaus: Pirjo Honkasalo. Käsikirjoitus: Pirjo Honkasalo, Pirkko Saisio. Kuvaus: Peter Flinckenberg. Leikkaus: Niels Pagh Andersen. Musiikki: Karl Frid, Pär Frid. Tuotanto: Mark Lwoff, Misha Jaari. Pääosissa: Johannes Brotherus, Jari Virman, Anneli Karppinen, Juhan Ulfsak. Kesto: 96 min. Levittäjä: Cinema Mondo.
Juuri kun sitä on hädin tuskin toipunut Wong Kar-wain the Grandmasterin vavisuttavista kuvista, Pirjo Honkasalo näyttää, että osataan sitä Suomessakin. Betoniyö on dokumentaristina kunnostautuneen Honkasalon ensimmäinen fiktioelokuva 15 vuoteen ja uskomattoman upea sellainen.
Pirkko Saision romaaniin perustuva elokuva on nuorukaisen hauraan, manipuloitavissa olevan mielen kuvaus. 14-vuotias Simo (Johannes Brotherus) on saanut sekä aineellisesti että henkisesti laihat eväät elämälle. Hän asuu helsinkiläisessä betonilähiössä yksinhuoltajaäidin (Anneli Karppinen) ja isoveljen (Jari Virman) kanssa. Isoveli Ilkka viettää viimeistä vapaata vuorokauttaan ennen vankilatuomionsa alkua. Tuon vuorokauden aikana sattuu tapahtumia, joita Simon psyyke ei osaa käsitellä. Ilkka opettaa Simoa, kuinka vahvin ihminen on sellainen, joka ei toivo liikoja. Naapurissa asuva valokuvaaja taas puhuu pelon ja rakkauden voimista. Simo hämmentyy: väärät tulkinnat synnyttävät pelkoa ja vihaa, jotka sitten purkautuvat hallitsemattomana väkivaltana.
Vaikka internet on Honkasalon mukaan nykypäivänä pahin nuoren ihmisen mielen manipuloija, hän päätti jättää nettimaailman ja tietokoneet elokuvasta kokonaan pois, etäännyttää sen ajasta ja paikasta. Saisio kirjoitti romaaninsa jo vuonna 1981, joten kirjailija päivitti tekstiään lähinnä karsimalla siitä kuolleita, vanhentuneita ilmaisuja.
Honkasalo aloitti uransa kuvaajana ja aikana, jolloin tehtiin mustavalkoista elokuvaa. Rakkaus mustavalkoiseen kuvaan on säilynyt, vaikka jossain vaiheessa tuottajat ja rahoittajat päättivät yksimielisesti julistaa mustavalkoisen elokuvan kielletyksi, sillä se merkitsi taloudellista itsemurhaa. Kuvan voimaan luottava Honkasalo näyttää paljon puhuvia katseita, merkityksellisiä yksityiskohtia, veden liikkeitä, öisen kaupungin varjoja. Yksi elokuvan tähdistä on ehdottomasti kuvaaja Peter Flinckenberg.
Koska filmille kuvaaminen on kallista, Honkasalo on oppinut välttämään turhaa materiaalia.
Betoniyö todistaa, että täydelliset kuvat syntyvät tarkan suunnittelun tuloksena, eivät sattumalta. Piakkoin ilmestyy amerikkalaisen elokuvakriitikon John Andersonin teos Pirjo Honkasalon elokuvataiteesta. Kirja on saanut osuvan nimen Armoton kauneus. Honkasalo ei selittele eikä johdattele katsojaa, hän ei myöskään pyri viihdyttämään. Betoniyö on maaginen elokuvauni, ahdistava mutta niin armottoman kaunis.
Teksti: Minna Karila