BBC: Googlea pyydetty poistamaan yli neljännesmiljoona linkkiä

EPA
Julkaistu 04.07.2014 10:19

MTV UUTISET - STT

Hakukoneyhtiö Googlelta on pyydetty jo yli 250 000 linkin poistamisesta, uutisoi BBC. Googlen Suomen maajohtaja Anni Ronkainen ei osaa sanoa, kuinka moni suomalainen on pyytänyt tietojensa poistamista.  

Pyyntöjä olisi BBC:n mukaan tehty kuukauden aikana noin 70 000 kappaletta. Google on ilmoittanut, että se on ryhtynyt poistamaan linkkejä hakutuloksistaan viime päivinä.  

Euroopan unionin tuomioistuin linjasi keväällä, että ihmisellä on oikeus pyytää hakukoneyhtiötä poistamaan hakutuloksista itseään koskevia tietoja, jos tieto ei enää pidä paikkaansa tai se on muuttunut epäolennaiseksi. Ronkaisen mukaan päätös oli pettymys Googlelle, joka pitää päätöstä sananvapauskysymyksenä.  

Google on avannut lomakkeen, jonka kautta yhtiötä voi pyytää poistamaan tietonsa.  

Tuoreimmat aiheesta

Digi