Sarah ja Tommi viihtyivät useasti erittäin läheisissä tunnelmissa.
Ennen isoveljen taloon astumistaan Sarah vakuutti MTV3.fin haastattelussa, ettei tule heiluttamaan peittoa kenenkään kanssa.
– Yksikseni saatan siellä heilua. Veljenikin ovat sitä mieltä, että eivät ole enää veljiäni, jos näin kävisi, Sarah vakuutti elokuussa.
Kuitenkin Sarah löysi Tommin kanssa yhteisen sävelen makuuhuoneen puolella nopeasti.
– Mielet vaihtuu. En osannut muutenkaan odottaa sellaista tunnemyrskyä mikä siellä tuli. Se oli ihan kuin olisi toiseen maailmaan laitettu, Sarah kertoi seuraavana aamuna sunnuntaisen häädön jälkeen.
Veljiensä kanssa Sarah ei ole makuuhuoneseikkailuistaan keskustellut.
– Tiedän kyllä mitä mieltä he ovat, kun siskolta kuulin. Katsotaan nyt. Onneksi minulla on kolme veljeä, ainakin kaksi heistä on vielä, jos yksi ei ole. Se on iso asia, mikä mietityttää.
Aikooko Sarah tavata Tommin vielä tulevaisuudessa?
– Nähdään varmasti, kun samoihin paikkoihin ollaan varmasti lähdössä. Ihan kavereita ollaan.
Sarah meni taloon sinkkuna, mutta paljasti muille asukkaille, että hänellä on talon ulkopuolella mies odottamassa. Tämä suhde on nyt ohitse.
– Asiahan oli niin, että silloin kun tänne hain, ei ollut mitään vakavaa, mutta se tuli sitten siinä jossakin vaiheessa. Se juttu tuli periaatteessa vahingossa päälle silloin. Tiesin ehkä sisimmissäni, että se on tuhoon tuomittu juttu.
(MTV3–KALLE VÄISTÖ)
