Viime vuoden BB-kilpailijoista kolme tekee paluun televisioruutuun. Aki, Kadi ja Farbod ovat juontajina Subin uudessa Big Brother Game -visailussa.
Ohjelma on käynnistynyt maanantaina Subilla Akin ja Kadin toimesta. Farbod on vuorossa lauantaina.
– On hauskaa, kun saa kertoa omia mielipiteitään ja kommentoida BB-asukkaita. Että kenestä tykkää ja kenestä ei, Farbod kommentoi uutta pestiään.
Farbod on työskennellyt kesästä saakka pankissa. Viime vuoden BB-asukkaiden kanssa Farbod ei ole ollut juurikaan tekemisissä, mutta arveli Sauli n ja Niko n olevan paljon tekemisissä keskenään.
– Ne taitaakin olla pariskunta, Farbod naurahtaa.
Farbod suostui myös kommentoimaan tämän vuoden BB:tä.
– Olen uskaltanut katsoa sitä sormien läpi, aika paljon paljasta pintaa. Voittajaa on vaikea arvailla.
Kadi tuntee kaksi BB-asukasta
Arkisin ohjelman juontajina vuorottelevat Kadi ja Aki. Kadi kertoo opiskelevansa maskeerausta ja tekevänsä juontohommia. Tämän vuoden BB:tä hän alkoi katsomaan vasta, kun sai tämän juontajapestin.
– Vannoin itselleni, että en katso, mutta nyt työn puolesta on sitten katsottava. Aika hiljaiseksi vetää nykymeininki. Vedetty ihan överiksi, asukkaat ovat miettineet, mitä katsojat haluavat. He eivät selvästikään ole luonnollisia. Tunnen kyllä heistä kaksi, mutta nimiä en suostu kertomaan, Kadi kiusoittelee.
Visailuohjelman kysymykset keskittyy tämän vuoden Big Brotheriin. Ohjelman kysymyksissä täytyy laittaa asukkaita oikeaan järjestykseen, esimerkiksi iän mukaan.
– Kutsuttiin nämä kolme ihmistä castingiin ja he olivat sopivia hommaan, ohjelman tuottaja Sonja Lakka toteaa.
Lue Big Brotherin tapahtumat täältä!
