Auttavatko suomalaiset toisiaan? Osallistu kyselyyn
Jäävätkö apua tarvitsevat Suomessa huomiotta ja onko välinpitämättömyys kasvussa? Emme haluaisi allekirjoittaa näitä väitteitä, joten etsimmekin vaihteeksi iloisia uutisia avusta ja anteliaisuudesta!
Muistisairaan Eilan surullisesti päättynyt yksinäinen harhailu kaupungin kaduilla on nostanut välinpitämättömyyden tapetille. HelsinkiMission Olli Valtonen arveli Studio55.fi-ohjelman haastattelussa, että piittaamattomuus tarttuu isossa ihmisjoukossa. Valtosen mukaan lähimmäisen auttaminen saattaa olla Suomessa vielä hankalampaa kuin muissa maissa.
– Se varmaan osin johtuu meidän kansanluonteesta, että meille reviiri on hirveän tärkeä. Me ollaan vähän niin kuin käki käkikellossa, suurimman osan ajasta suljettujen luukkujen takana. Se aikaansaa myös sen, että tulee käveltyä ohitse, Valtonen kertoo.
Haluamme surullisten arvioiden vastapainoksi kuulla kannustavia tarinoita siitä, miten suomalaiset tekevät hyvää. Kerro, millaisissa tilanteissa sinä olet saanut apua ja tukea, tutulta tai tuntemattomalta. Entä oletko itse toiminut pelastava enkelinä tai arjen sankarina?
Vastauksia voidaan julkaista nimettöminä tai nimimerkillä Studio55.fi-sivustolla. Yhteystietoja pyydämme toimittajan mahdollista yhteydenottoa varten.
P.s. Etkö keksi miten auttaa? Tutustu vaikkapa MTV:n tukemaan Nuorten hyväksi -kampanjaan!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää